Purjehdusurheilu ja metsästys lyövät kättä

Eugen Ellménin purjevene Viola-niminen purjevene saaren rannassa mukanaan viiden (tai oletettavasti kuuden) miehen metsästysseurue koirineen. Huomaa purjeveneen rullattu etupurje. Kuva: Uudenkaupungin museo, 1900–1929.

Syksy tekee tuloaan ja sen myötä alkaa myös metsästyskausi. Elokuun puolella alkoi sorsastus ja eilen jäniksen metsästys. Selaillessani Finna-tietokantaa vastaani tuli mielenkiintoisia kuvia Uudenkaupungin museon kuvakokoelmasta. Neljän kuvan sarjassa miehet ovat lähteneet metsästysretkelle Uudenkaupungin saaristossa purjeveneellä. Kuvissa tulee hyvin ilmi, miten molemmat harrastukset nivoituivat yhteen ja niihin liittyvät yhdistykset saivat alkunsa. Molempien juuret löytyvät 1800-luvun alusta, vaikka yhdistystoiminta alkoi vasta 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla.

Itämeren pohjoiset ja rosoiset rannikot saarineen ja luotoineen tarjosivat hyvät mahdollisuudet purjehduksen harrastamiseen Suomessa ja Pohjoismaissa jo ennen harrastajien organisoitumista pursiseuroiksi. Ensimmäiset rekisteröidyt avonaiset huviveneet eivät, juuri eronneet pitkään käytössä olleista saaristolaisveneistä, almågebåteista joilla kalastusta ja yhteydenpitoa saariston ja mantereen välillä oli harjoitettu. Monet näistä veneistä olivat kuljettaneet omistajiaan kalastus-, metsästys-, ja muille huviretkille saaristoon jo vuosia ennen yhdistystoiminnan alkua. Näistä ajoista on kuitenkin jäänyt vain satunnaisia viitteitä kirjeisiin sekä sanomalehtien mielipide- ja ilmoituspalstoille. (Kujanen 1997, 226–227; Kaukiainen 2003a, 15; Kaira 2014, 1.) Ennen näitä kuvia en ollut nähnyt kuvamateriaalia kyseisistä retkistä ja vaikka oheiset kuvat ovat vasta 1900-luvun puolelta on mielenkiintoista havaita, että venemallissa on viitteitä vielä saaristolaispursiin, vaikka se selvästi on tehty jo vapaa-ajantoimintaa varten.

Metsästysseurue jossain päin Uudenkaupungin saaristoa. Kuvaan on otettu koirat sekä aseet. Ilmeisesti metsästys on aluillaan sillä riistaa ei kuvasta löydy. Ilma on jo verrattain viileä sillä osalla seurueesta on enemmän vaatteita päällä, kuin kesäisen purjehdusvaatetus tunnuksineen. Kuvassa Eugen Ellmén, Herman Winter, Omar Ertman ja Werner Levison. Kuva: Uudenkaupungin museo,1900–1929.

Temaattisesti molemmat lajit purjehdus ja metsästys ovat herrasmiesurheilun, sportin ilmentymiä. Molempien tavat ja käytänteet kumpuavat yläluokkaisesta kulttuurista ja Euroopan hoveista. Vapaa-ajan purjehduksen ja metsästyksen perussisältö ja -arvot alkoivat muodostua 1800-luvun aikana. Siinä missä purjehdus osuu yhteen merenkulun ammattimaistumisen kanssa, osuu metsästyksen muuttuminen harrastuksessa yhteen sen vaihtuessa pääelinkeinosta sivutuloksi. Viimeistään 1800-luvulla metsästys nousi yläluokan suosituksi vapaa-ajanviettotavaksi ja metsästys sai uudenlaisen aseman herrasväen virkistyksenä. (Partanen Jouni 2011, 17; Kaira 2014, 1.)

Purjehdus ja metsästys yhdistysten perustaminen osuu samaan ajankohtaan ja näin ollen molempien organisoituminen oli osa yleistä modernin joukkojärjestäytymisen syntyä. Ensimmäinen purjehdusseura perustettiin Poriin vuonna 1856 ja ensimmäinen metsästysseura Finska Jaktförening sai alkunsa vuonna 1865. Pursi- ja metsästysseuroilla perustettiin nousevan urheiluaatteen pohjalle ja tärkeää oli oikeianlaisen lähestymistavan ja hengen omaksuminen. (Partanen Jouni 2011, 17–18. Kaira 2014, 1–2.)

Molemmilla oli myös osuutensa osansa uutta nousevaa modernia yhteiskuntaa. Molempien lajien yhdistyksiä voidaan pitää välittäjäorganisaatioina, jotka toimivat kansalaisten ja viranomaisten välikätenä. Pursiseurat kontrolloivat veneiden rekisteröintiä ja metsästysseurat metsästyslupia. Molempien lajien yhdistyksiin kuuluminen oli kunnia-asia ja niiden jäsenyys tuotiin esiin koristeellisilla jäsentodistuksilla ja sertifikaateilla,  joilla koristeltiin säätyläis- ja porvarikotien seiniä. On myös huomattava, että siinä missä ensimmäiset metsästysseurat perustettiin tuomaan järjestystä epäselviin metsästysoloihin, oli ensimmäisen purjehdusseurojen tarkoituksena organisoida sekavaa kilpailutoimintaa. (Alapuro ja Stenius 1989,  23–27; Kaira 2014. 2–3.)

Metsästysseurue poseraa valokuvaajalle Uudenkaupungin saaristossa. Kuvan keskelle on asetettu nk. vaarinkaljapullo, jonka sisältöä voimme vain arvuutella. Mukana ovat olleet ainakin Carstensen, Helmer Winter, Sigur Stenroos, Herman Winter, Axel Blom, Hugo Malmlund ja Hannes Vilkki. Kuva: Uudenkaupungin museo, 1900–1929.

Lopulta metsästystä ja purjehdusta harrastettiin varmasti sen tuoman ilon vuoksi. Varhaisissa kuvissa välittyykin vapautuneisuus kaupungin tiukasta etiketistä ja kuvien henkilöt ovat monesti rentoutuneita. Kuvien kompositiot poikkeavatkin jonkin verran virallisista kuvista ja on oletettavaa, että ne on tarkoitettu yksityiseen käyttöön, muistoiksi iloisista ja mukavista retkistä saaristoon.

Herrojen ilmeistä päätellen metsästysretki on onnistunut. Hymyä ei ole tarvinnut maanitella esiin vanhoiltakaan herroilta. Metsästäjien parhaat ystävät ovat päässeet kuvassa paraatipaikalle. Miehet vasemalta alkaen Molander, Omar Ertman, Eugen Ellmén, Nils Jörgensen ja Herman Winter sekä Diana-koira. Ellménin oikealla puolella on ilmeisesti saaliiksi saatuja riistaeläimiä, joista yhden pää on näkyvissä. Kuva: Uudenkaupungin museo, 1900–1929.