 |
| Näkymä Länsi-Mustan kaakkoispuolen rannasta. Kuva: Rista Simo, Helsingin kaupunginmuseo |
Purjehtivien klassikoiden kisakausi alkaa kääntyä tältä kesältä loppua kohden ja allekirjoittanutkin on jo palannut aavalta kirjoituspöydän ääreen. Viime viikonloppuna järjestetyn HSS:n Samppanjaregatan piti olla viimeinen kisa itselleni, mutta minkäs sille voi kun veri vetää radalle pelkästä purjehduksen ilosta.
Tulevana viikonloppuna järjestetään Viaporin Tuoppi jo 31. kerran. Paikalle lähtölistan mukaan on odotettavissa varsin merkittävä määrä puisia kaunottaria. Suurimmat purret starttaavat kello 10 maissa ja valkopurjeita voi ihastella useamman tunnin ajan rata-alueella, joka levittäytyy Helsingin lähivesille. Veneitä voi ihastella myös Suomenlinnassa kilpailun jälkeen Varvinlahdella. Lisätietoa tapahtumasta löytyy osoitteesta www.viaporintuoppi.fi ja erittäin hienoja videoita viime vuodelta Sail in Finlandin Facebook-sivuilta.
Mitä tulee kauden ja kilpapurjehduksen päättämiseen, löytyy Henrik Ramsayn Purjehtijan muistelmista varsin oiva kohta, joka kertoo varmasti monen nykyisen ja menneen kilpapurjehtijan ajatuksista kisakauden kääntyessä kohti syksyä: "Monta kertaa syyspuolella, jolloin kilpailut jatkuivat lauantain ja sunnuntain toisensa jälkeen, olimme ehkä valmiit huokaisemaan: "ah, purjehtia, ei mitään huvitusta", mutta kun lähtölaukaus kajahti keväällä, olivat kaikki jälleen mukana." (Ramsay 1947, 237.)
Jotkut purjehtijat kuten Hemming Elfving olivat valmiit hylkäämään koko jalon lajin oman onnensa nojaan ja lopettamaan jopa kesken kauden Hangon regatan jälkeen. Ramsayn mukaan Elfvingin tarjoamilla suurilla lopettajaiskahvikesteillä Itäsataman viihtyisässä seurahuoneistossa pidettiin tunteikkaita puheita ja laulettiin kaihomielisiä lauluja. Purjehtijat muistelivat niitä sekunteja, jotka olivat heitä erottaneet maalilinjalla ja niitä luoveja, jotka olivat johtaneet heidät purjehdustoveruuteen. Puhujien äänet värisivät liikutuksesta ja paikallaolijat olivat muutoinkin sentimentaalisen tunteen vallassa. Vaikka kestejä vietettiin "Merenneitojen" ohjaamana ja päätöstä lopullisena, eivät Elfvingin kilpailut päättyneet, vaan kolmen viikon jälkeen hänet nähtiin taas lähtölinjalla Kotkan vesillä. Ramsayn todetessa, että "sinunhan piti lopettaa, ja mehän olemme, kautta Poseidonin, pitäneet läksiäispuheet ja miltei itkeneet.", oli Elfvingin vastaus yksiselitteinen: "mutta eihän tätä voi millään jättää". Ramsay onkin varsin osuvasti todennut, että: "Niin käy kaikille, jotka ovat purjehtineet Suomessa […]"(Ramsay 1947, 237–238.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti