Sata vuotta sitten: Naantalin Purjehdusseuran perustava kokous 3.5.1917

Näkymä Naantalin satamaa. Vasemmalla tunnistamaton kulkue. Kuva todennököisesti O.W. Sorthanin ottama 1920- tai 1930-luvulla. Kuva: Museovirasto. CC BY 4.0.

Sata vuotta sitten O.W. Sorthan, J. Söderlund, Hj. Hacklin, Hugo Törnström ja Selim Sorthan kokoontuivat Naantalissa 3.5.1917 ja pitivät Naantalin Purjehdusseuran perustavan kokouksen, jossa vuodesta 1915 asti pöydällä ollut kysymys ratkaistiin. Kokouksessa päätetiin perustaa Nådendal Segelsällskap niminen yhdistys ja jättää sen säännöt Turun ja Porin läänin kuvernöörin hyväksyttäväksi.

Idea purjehdusseuran perustamiseen oli syntynyt pitkällisen prosessin myötä. Kylpylävieraiden huviksi järjestetyt jokavuotiset purjehduskilpailut olivat saaneet vakiintuneen ja organisoidun muodon. Vuodesta 1909 samat henkilöt olivat järjestäneet purjehduskilpailuja vuosittain ja toiminta muistutti pitkälti muiden kaupunkien purjehdusseurojen toimintaa. Alkunsa ne olivat saaneet jo 1860-luvun lopulla, jolloin ensimmäiset yhteispurjehdukset järjestettiin Airisto Segelsällskapin jäsenten toimesta Naantaliin. Vuosien varrella moni naantalilainen olikin liittynyt naapurikaupungin purjehdusseuraan.

Näkymä Kailon saaren rannasta kohti Naantalin kaupunkia. Saari oli aikanaan suosittu soutu- ja purjehdusretkien kohde.
Kuva: noin 1890, R. Hjelt, Museovirasto. CC BY 4.0.

Näkymä Naantalin satamasta. Edessä kirkko ja oikealla Kaivohuone. Kuva: noin 1890, R. Hjelt, Museovirasto. CC BY 4.0.

Saaristolaisveneitä Naantalin satamassa. Taustalla höyrylaiva Norden. Kuva: noin 1890, R. Hjelt, Museovirasto. CC BY 4.0.

On hyvä kysymys, miksi juuri vuonna 1917 naantalilaiset purjehdusintoilijat kokoontuivat ja päättivät lopulta perustaa seuran. Syitä oli monia, joista yksi oli maailmanpoliittinen. Ensimmäinen maailmansota oli kiristänyt purjehdusta ulommilla merialueilla ja muutoinkin vesillä tapahtuvaa toimintaa valvottiin tarkemmin. Tämä saattaa olla yksi syy, miksi vuoden 1915 kilpailuiden jälkeen naantalilaiset purjehtijat laativat ensimmäiset säännöt saaden neuvoja aina Helsingistä saakka. Frisk Briss tiesikin kertoa heti tuoreeltaan, että uusi pursiseura tulee aloittamaan toimintansa jo vuoden 1916 aikana Naantalissa.

Kesti kuitenkin vielä kaksi vuotta ennen kuin uuden pursiseuran säännöt jätettiin vahvistettavaksi. Vuoden 1916 kilpailut järjestettiin kuten ennen ja mukana oli myös uusia naantalilaisia purjehduksen ystäviä. Seuran sääntöjä ei kuitenkaan saatu vielä vahvistettua ennen kuin kevätaurinko vuonna 1917 lämmitti Kuparivuoren rinteitä.

Purjevene luovii kohti Naantalia Kuparivuoren itäpuolella. Kuva: 1870- tai 1880-luvulta, R. Reinberg, Museovirasto. CC BY 4.0.

Ilmeisesti seuran perustajajäsenet katsoivat, että ajankohta ei ollut vielä suotuisa vuonna 1915 tai 1916 jättää seuran perustamisilmoitus. Sodan aikana poliittinen kontrolli oli tiukkaa ja viranomaiset suhtautuivat suomalaisten yhdistymispyrkimyksiin hyvin epäluuloisesti. Ajatus kaupunkilaisten omasta seurasta kantoi kuitenkin läpi maailmansodan myllerryksen ja vuonna 1917 Naantalin Purjehdusseura lopulta perustettiin virallisesti.

Ei tarkkaan tiedetä, miksi purjehdusseuran perustajaisät päättivät kokoontua 3.5 ja jättää hakemuksen kahta päivää myöhemmin Turun ja Porin läänin kuvernöörin hyväksyttäväksi, mutta ilmeisesti he katsoivat poliittisen tilanteen olevan sen suuntainen, että kuvernöörin olisi mahdollista puoltaa hakemusta ja näin hyväksyä se.

Turistit saapuvat Naantaliin höyrylaivoilla. Laiturissa S/S Ahti ja S/S Merimasku. Kuva: Museovirasto. CC BY 4.0.

Kevään ja kesän aikana valtakunnan politiikassa tapahtui mullistuksia, joiden johdosta myös Suomen suuriruhtinaskunnassa venäläisten harjoittama tiukka poliittinen kontrolli löystyi. Maaliskuun vallankumouksen jälkeen Suomessa puhalsivat vapaammat tuulet. Venäjän keisari Nikolai II oli menettänyt kruununsa ja valtakunta ajautui sekasortoon, jonka seurauksena myös Suomi sai lopulta itsenäisyytensä. Moni asia muuttui niin Naantalissa kuin muualla Suomessa. Siinä samassa joukko purjehtijoita näki tilaisuutensa tulleen.

Kaikki kokoukseen osallistujat päättivät liittyä vasta perustetun seuran jäseniksi ja heistä muodostettiin seuran ensimmäinen hallitus. Kahta päivää myöhemmin 5.5.1917 uuden seuran kommodori Josef Palmgren, sihteeri ja taloudenhoitaja J. Söderlund sekä palkintotuomari O.W. Sorthan jättivät säännöt lääninkansliaan kuvernöörin hyväksyttäväksi.

Huvipursia ja saaristolaisveneitä Naantalissa. Kuva: noin 1910-luvulta. Museovirasto. CC BY 4.0.

Mitä ilmeisemmin vuoden 1917 levottomien aikojen takia säännöt viipyivät matkalla päivälleen viisi kuukautta ja vasta lokakuun viidentenä päivänä 1917 Turun ja Porin läänin kuvernööri K. J. M. Collan ilmoitti hyväksyneensä Nådendal Segelsällskap nimisen yhdistyksen säännöt. Kyseistä päivämäärä seuran perustajajäsenet ovat juhlineet seuran syntymäpäivänä.

Sääntöjen viipymisestä huolimatta Naantalissa järjestettiin samana vuonna, elokuun kolmantena päivänä ennen näkemättömät purjehduskilpailut, joita osallistujat muistelivat vielä vuosia myöhemmin. Kisasta muodostui yksi 1910-luvun suurimmista regatoista koko maassa. Tapahtumaan otti osaa 51 venettä, jonka lisäksi paikalle oli saapunut myös muita veneitä. Naantalin sataman redillä lepäsi mm. aikansa suurimpiin huviveneisiin kuulunut 12mR-luokan Ierne.

Kylpylävieraita Kaivopuistossa viettämässä kesäpäivää 1908–1909. Kuva: M. L. Carstens, Museovirasto. CC BY 4.0.

Elokuiset purjehduskilpailut jäivät vuoden 1917 ainoaksi varsinaiseksi tapahtumaksi. Turun ja Porin läänin kuvernöörin sääntöjen hyväksyntä saapui vasta marraskuussa, jolloin kesäinen kylpyläkaupunki oli jo hiljentynyt seuraavan kesän odotukseen. Vuosi 1918 toi lopulta omat mullistuksensa kansakunnan kohtaloon, joista Naantali tosin selvisi hyvin vähällä.

Kaiken kaikkiaan hyvin harva asia, jos mikään muuttui perustavan kokouksen myötä. Uuden purjehdusseuran johtokunta jatkoi sitä samaa työtä, jota aikaisemmat kilpailutoimikunnat olivat tehneet. Johtokunnan keskeisimmäksi tehtäväksi seuraavaksi 30 vuodeksi tuli järjestää purjehduskisoja Naantalissa kylpylävieraiden ja kaupungin asukkaiden iloksi.

Kirjoitus perustuu kesän lopulla ilmestyvään Naantalin Purjehdusseuran historiateokseen: Naantali purjehtii – Naantalin Purjehdusseuran historia 1917–2017.

Elämää Naantalin kaupungissa. Kuvan ottanut todennäköisesti O.W. Sorthan ja kustantanut Naantalin Kirjakauppa, jota
seura-aktiivi Oskari Tervo ylläpiti. Kuva: Museovirasto. CC BY 4.0.

Mitä tein tänään? – Projektitutkijan arkipäivää: NPS:n kiertopalkintojen inventointia

Presidentti Svinhufvudin vuonna 1932 lahjoittaman Tasavallan presidentin -kiertopalkinnon emaloitu Suomen vaakuna. Palkinnon toisella puolella on kuvattu Suomen valtiolippu vaakunoineen.

Naantalin Purjehdusseura ry. järjestää lauantaina 28.11.2015 Joulumetsä-tapahtuman Lammasluodossa yhdessä alueen Lionsien, partiolippukunta Naantalin Sinisten ja Naantalin Seudun Meripelastajat ry:n kanssa. Tarkoituksena on, että NPS:n toimistolla on samaan aikaan mikropopup-näyttely, jossa esitellään seuran satavuotista historiaa.

Näyttelyn järjestäminen tarjosi hyvän mahdollisuuden inventoida seuran omaisuutta. Tulevan historiateoksen lähteet eivät koostu ainoastaan teksti- tai kuvalähteistä, vaan purjehdusseurojen vanhat esineet toimivat myös materiaalina historiankirjoitukselle.

Kuten monilla muillakin pursiseuroilla, myös Naantalin Purjehdusseuralla on aikojen saatossa ollut merkittävä määrä kiertopalkintoja. Niiden kaiverrukset kertovat, kuka kukin on Suomen purjehdushistoriassa. Olen käsitellyt palkintojen tematiikkaa useammassa artikkelissa, joten en mene tässä kirjoituksessa sen syvemmälle trofeiden problematiikkaan.

Näyttelyä rakentaessani kävin läpi seuralla olemassa olevat kiertopalkinnot ja muut arvoesineet. Huomattavaa oli, että suurin osa palkinnoista oli varsin nuoria seuran ikään nähden. Tämä herätti kysymyksiä. Minne olivat päätyneet kuuluisat presidentien kiertopalkinnot sekä Naantali-pokaali?

Aikanaan kiertopalkinnot jakautuivat kahteen eri kategoriaan, ainaisesti kiertäviin ja kolmella tai viidellä voitolla omaksi saataviin pokaaleihin. Tämän lisäksi purjehduskilpailuissa saattoi olla varsin komeita pokaaleja, jotka sai regatan voitolla heti omakseen. Ensimmäiseksi mainittua kategoriaa edustavat esimerkiksi tavoiteltu America's Cup ja suomalainen lähes yhtä vanha Sinebrychoff-pokaali. Molempien tarkoituksena on edistää kilpapurjehdusta ja veneenrakennustaitoa.

Naantalin palkinnot lukeutuvat lähes poikkeuksetta jälkimmäiseen kategoriaan ja niiden tarkoituksena oli herättää mielenkiintoa itse purjehduskilpailuja kohtaan purjehtijoiden piirissä. Monista pokaaleista tulikin hyvin tavoiteltuja. Hieman säännöistä riippuen pokaalin sai kun sama vene tai miehistö oli voittanut pokaalin kolme tai viisi kertaa. Usein pokaalien voittaminen osoittautui työksi ja tuskaksi. Osa 1900-luvun alussa kiertäneistä palkinnoista ovat jääneet kiertämään edelleen. Monista palkinnoista kehkeytyi jopa suuria seurojen välisiä riitoja, joissa protestikäsittelyt venyivät monivuotisiksi prosesseiksi.

Pienen etsinnän ja muutaman innokkaan NPS:läisen avustuksella löysimme muutamia vanhoja kiertopalkintoja, jotka olivat turvassa varmemmassa säilössä. Mukana olivat mm. ennestään allekirjoittaneelle tuntematon tasavallan presidentti Risto Rytin -kiertopalkinto ja kuuluisa Naantalin maapallo. Muutamalla puhelinsoitolla sain selville myös Urho Kekkosen kiertopalkinnon sijainnin, mutta edelleen jossain kaapinperällä kateissa olivat Svinhufvudin vuonna 1932 lahjoittama ensimmäinen tasavallan presidentin -kiertopalkinto sekä Naantali-pokaali vuodelta 1915 (Sic!).

Tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen lahjoitti Naantalin Purjehdusseuralle uuden kiertopalkinnon 29.7.1961. Luovutus tapahtui Kultarannassa pidetyn vastaanoton yhteydessä. Kuvassa: Martin Likitalo (vasemmalla), Urho Kekkonen, Leif Karlsson, Olavi Näsänen ja Tauno Viljanen. Kuva: NPS/Raimo Likitalon arkisto. 

Asiakirjojen ja vuosikertomusten perusteella kakskakkonen Defyr olisi voittanut molemmat palkinnot vuonna 1938. Defyr oli ollut aikanaan Åbo Segelklubbin rekisterissä, jonka jälkeen sen omistajahistoria on tiedossa vaihtelevasti. Mielessäni en pidätellyt suuria toiveita palkintojen löytymiselle, koska ÅSK oli lopetettu ja yhdistetty Airisto Segelsällkapiin 1970-luvun puolessa välissä ja aikaa oli kulunut jo tovin palkintojen päätymisestä Defyr-konsortion haltuun.

Onnea oli kuitenkin matkassa, sillä keskustellessani Airisto Segelsällkapin kommodori Markus Blomqvistin kanssa kuulin, että palkinto olivat ASS:n hallussa. Samalla selvisi, että myös Naantali-pokaali olisi heillä. Kuvan nähtyäni olin jo varma löydöstä. Ainoastaan Naantali-pokaalin jalustaa ei ollut kuvasta, mutta vaakunasta ei voinut erehtyä.

Airisto Segelsällskapin haltuun päätyneitä kieropalkintoja vasemmalta oikealle: AWS-Pokal 1899, Nådendals Pokalen, Republikens Pokal, AWS Damernas pokal ja Aura-pokalen. Kuva: Airisto Segelsällskap/MB

Hain pokaalit eilen mikropopup-näyttelyä varten ja luvassa oli vielä suurempi yllätys: Naantali-pokaalin jalusta oli löytynyt. Yhdessä hopeaisen koristeosan kanssa palkinto oli täsmälleen alkuperäisen luonnoksen mukainen. Mustaksi maalattu puinen jalusta oli täynnä kaiverrettuja laattoja, joissa vilisi legendaaristen veneiden nimiä. Palkinnon olivat vuosien varrella voittaneet Defyr, Manito, Kismet, Lempo, Kyllikki (Sic!), Gunn... Palkinto oli päätynyt vuosien varrella niin ASS:n, TPS:n, NPS:n, ÅSK:n, SPS:n, NSS:n haltuun.

Palkinnot ja muuta NPS:n historiaa on nähtävissä huomenna 28.11.2015 Naantalin Lammasluodossa klo 10–15 Naantalin Purjehdusseuran toimistolla. Jos joku blogin lukijoista tietää vielä enemmän NPS:n liikkeelle laskemista kiertopalkinnoista, olisin asiasta kiinnostunut. Esimerkiksi Mauno Koiviston lahjoittaman kiertopalkinnon olinpaikkaa ei tiedetä. Lisäksi alla olevan kuvan kiertopalkintojen kaikkia nimiä ja sijainteja ei tunneta. Lisätiedot ja yhteydenotot voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen etu.sukunimi@utu.fi .

Naantalin Purjehdusseuran kommodori C. G. Holmberg kuvassa kiertopalkintojen kanssa. Ainoastaan Naantalin maapallo on tunnistettu. Laitimmaisena oikealla saattaa olla Naantalin pokaalin myöhemmin teetetty kopio. C. G. Holmberg toimi NPS:n kommodorina 1941–1950.

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto luovuttaa uuden kiertopalkinnon Naantalin Purjehdusseuran hallitukselle Kultarannassa. Presidenttiä kättelemässä NPS:n kommodori Olli Vahtera (kommdorina vuodet 1983–1989). Kuva: NPS/Jukka Viljanen.

Presidentti Svinhufvudin vuonna 1932 lahjoittaman Tasavallan presidentin -kiertopalkinnon kääntöpuoli, jossa emaloitu Suomen valtiolippu vaakunoineen. 

Pala purjehdushistoriaa: "Kyll kaffe o...

Kuvakaappaus Ahti-lehdestä vuodelta 1930, Rauman Purjehdusseura. Seurue on päätynyt viettämään kaffe tai gonjakki -taukoa saariston helmaan Rauman lähettyvillä.

Eilen jaoin kuvan, jossa omalaatuisesti tiivistyi brittiläinen purjehdushuumori. Tänään vastaan tuli taas vanha tuttu kuva, joka hymyilyttää aina. Rauman giel yhditettynä purjehdushuumoriin ei voi olla vetämättä hymyä korviin asti.

Tarkkaavaisimmat tosin huomaavat, että kuva on kieltolain ajalta. Asetus alkoholipitoisten aineiden valmistuksesta, maahantuonnista, myynnistä, kuljetuksesta ja varastossapidosta kumottiin vasta  5. huhtikuuta 1932 voimaan astuneella uudella väkivoimalailla. Joten gonjakin nauttiminen on ollut kiellettyä kuvanottohetkellä, ja vaikka kuva olisi otettu ennen kieltolain säätämistä kuvan ja tekstin julkaisemista voi pitää kannanottona vallitsevista olosuhteista valtakunnassa.

Kuvaa vasten on mielenkiintoista pohtia purjehdusseurojen suhtautumista alkoholiin kieltolain aikana. Pursiseurat tunnettiin vieraanvaraisina ja ilmapiiriä pidettiin hyvin lämpimänä sekä länsimaisena kaupunkien seurapiireissä. Perinteet olivat arvossaan ja venekunnan kaikkia miehistönjäseniä kohdeltiin arvovieraina. Oman pursiseuran, kaupungin ja veneiden kunniasta sekä tavoitteista pidettiin huolta.

Juhlat seurahuoneistolla saattoivat yltyä varsin riehakkaiksi, ja vaikka vuoteen 1932 oli voimassa edellä mainittu kieltolaki, alkoholin estoitta nauttiminen ei ollut tavatonta. Ulkopuolisilta suljetut klubitilat mahdollistivat suhteellisen vapaan käytöksen ja näistä kosteista illoista on harvemmin välittynyt tietoa seurojen historiikkien kautta, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Purjehtijoilla oli hyvin läheiset suhteet joko ruotsalaisiin purjehtijoihin, joiden kautta käsiin saatiin hienoja alkoholijuomia, tai saaristolaisiin ja virolaisiin, jotka salakuljettivat alkoholia Suomeen. Professori Yrjö Kaukiainen on esittänyt, että veneettömien jäsenten, niin kutsuttujen verantapurjehtijoiden, suuri määrä 1920-luvulla olisi johtunut edellä mainitusta seikasta.

Alkoholin käyttöä ei kuitenkaan aina katsottu hyvällä ja sääntöjen rikkojia rangaistiin, mikäli he olivat olleet häiriöksi seuran tukikohdassa tai muuten aiheuttaneet pahennusta ja siten langettaneet varjon seuran maineen ylle. Suhtautuminen alkoholiin oli koko kieltolain aikana muutenkin hyvin kaksijakoinen.

Ylemmän yhteiskuntaluokan piirissä suhtautuminen oli vapaampaa ja esimerkiksi Airisto Segelsällskapin leikkimielisissä kilpailuissa Pikku-Pukin ympäri oli palkintoina jopa punssipulloja. Vaikka Åbo Segelklubin alkuperäinen emäyhdistys Arbetets Vänners i Åbo piti raittiuskahvilaa Ruissalon Yleisen käytävän yhteydessä ja wrightiläisen työväenliikkeen ideologiaan kuului vahvana alkoholismin kitkeminen työväestön keskuudesta, ei se estänyt pursiseuran jäseniä käyttämästä alkoholia – etenkään kun ulkopuolisia ei ollut paikalla.

Perinteiset tavat elivät hyvin vahvana taustasta riippumatta. Turun Työväen Pursiseuran piirissä suhde alkoholiin oli tiukinta kuten yleensäkin työväenliikkeen piirissä, millä vanhastaan oli luja side raittiusliikkeeseen. Tämä ei kuitenkaan estänyt jäsenistöä käyttäytymästä railakkaasti seuran saarella. Yksittäisten seuralaisten ylilyönneistä, huonosta käytöksestä ja viinapirun aiheuttamasta murheesta huolimatta seurojen tukikohdat olivat paikkoja, jonne mentiin viihtymään ja tapaamaan kanssapurjehtijoita.

Kaffea ja gonjakkia olkaa hyvä!

Kirjoitus perustuu allekirjoittaneen sivuainetutkielmaan: ”Vast’edes on huolehdittava siitä, että säilytämme tämän kunnia-aseman” – Turun alueen pursiseurojen toiminta ja diskurssit 1917–1939, Turun yliopisto, 2014.

Tunnuksistaan pursiseurat tunnetaan: Seurojen laulut yhteisöllisyyden rakentajina

Wasa Segelförenings Sångbokin kansilehti vuodelta 1929

Seurojen tärkeimmät ulkoiset symbolit olivat pursiseuran lippu, vaatetus ja siihen liittyvät tunnukset. Pursilippu lienee edelleen tunnetuin ja seuralaisia eniten yhdistävä tunnus. Kausi aloitetaan  edelleen lipunnostolla ja se päätetään lipunlaskuun monissa seuroissa. Tapa juontaa juurensa vapaa-ajanpurjehduksen varhaisiin vaiheisiin. Toisen maailmansodan jälkeen pukeutuminen on muuttunut muodin mukana ja harvemmin seurojen tukikohdissa tai kaupungilla enää näkee täysin tyylipuhdasta kapteeninasua lakkeineen ja seuratunnuksineen. Viimeaikoina olen tosin huomannut, että erilaiset kapteeninlakit kokardeineen ovat tulossa uudestaan muotiin.

Seuran symboleilla ja yhtenäisellä pukeutumisella tavoiteltiin yhteisöllisyyttä, jolla rakennettiin seuraa niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Se oli ennen toista maailmansotaa ja vielä osittain sen jälkeenkin osa seuran vallankäytön diskurssia. Edelleenkin sama diskurssi voidaan yhdistää pursilipun käyttöön. Ulkopuolisilla ei ole oikeutta käyttää seuran lippua.

Tarkastellessani pursiseurojen symboliikkaa ja tunnuksia yhteisöllisyydenrakentajina huomasin, että seuroilla oli ja on edelleen omat laulunsa. Suurin osa musiikista on varta vasten seuralle sävellettyä ja sanoitettua, mutta joukosta löytyy myös kappaleita, jotka ovat ajan saatossa vakiintuneet seuran tunnuksiksi, vaikka ne alun perin ovat tulleet tunnetuksi muussa yhteydessä. Kappaleita esitettiin seuran tilaisuuksissa ja erityisesti edellä mainitun lipunnoston yhteydessä. Monilla pursiseuroilla laulu kuului myös illanviettojen ja regattaillallisten vakio-ohjelmistoon. Usein kappaleiden sanoituksissa oli kohtia, jotka yhdistivät seuralaisia. Saattoipa jopa olla, että joihinkin kappaleisiin sisältyi poliittinen sanoma. 

Turun alueella omat kappaleensa oli lähes kaikilla pursiseuroilla. Åbo Segelklubbilla oli Alfred Anderssénin säveltämä ja Albert Nygrénin sanoittama ponteva Seglarsång, jonka sanoituksissa kuvataan purjehduksen vaiheita merellä. Airisto Segelsällskapin jäsenet samaistuivat lempeään alkujaan kehtolauluksi sävellettyyn Lugn hvilar sjön -laulelmaan. Turun Työväen Pursiseuralaiset tiettävästi ainakin jossain vaiheessa lauloivat työväenlauluja tukikohdassaan. Turun Pursiseuralla oli tunnuslauluja jopa kaksi. Ensimmäinen oli vuonna 1924 sävelletty Ulos Merelle! -marssi, mutta tunnetumpi lienee Pentti Viherluodon jatkosodan aikana säveltämä valssi Aamu Airistolla, joka julkaistiin nuottina sodan jälkeen. Myös muilla Suomen pursiseuroilla oli omat kappaleensa. Esimerkiksi Helsingfors Segelklubbilla oli oma laulunsa, joka löytyy seuran sivulta.

On ilmeistä, että lauluja laulettiin myös purjehtiessa sekä perillä rannassa. Monet pursiseurat painattivat lauluvihkoja muistin tueksi, josta esimerkkinä blogikirjoituksen yhteydessä oleva kuva Wasa Segelförenings Sångbokin kansilehdestä vuodelta 1929.