Pala purjehdushistoriaa: "Kyll kaffe o...

Kuvakaappaus Ahti-lehdestä vuodelta 1930, Rauman Purjehdusseura. Seurue on päätynyt viettämään kaffe tai gonjakki -taukoa saariston helmaan Rauman lähettyvillä.

Eilen jaoin kuvan, jossa omalaatuisesti tiivistyi brittiläinen purjehdushuumori. Tänään vastaan tuli taas vanha tuttu kuva, joka hymyilyttää aina. Rauman giel yhditettynä purjehdushuumoriin ei voi olla vetämättä hymyä korviin asti.

Tarkkaavaisimmat tosin huomaavat, että kuva on kieltolain ajalta. Asetus alkoholipitoisten aineiden valmistuksesta, maahantuonnista, myynnistä, kuljetuksesta ja varastossapidosta kumottiin vasta  5. huhtikuuta 1932 voimaan astuneella uudella väkivoimalailla. Joten gonjakin nauttiminen on ollut kiellettyä kuvanottohetkellä, ja vaikka kuva olisi otettu ennen kieltolain säätämistä kuvan ja tekstin julkaisemista voi pitää kannanottona vallitsevista olosuhteista valtakunnassa.

Kuvaa vasten on mielenkiintoista pohtia purjehdusseurojen suhtautumista alkoholiin kieltolain aikana. Pursiseurat tunnettiin vieraanvaraisina ja ilmapiiriä pidettiin hyvin lämpimänä sekä länsimaisena kaupunkien seurapiireissä. Perinteet olivat arvossaan ja venekunnan kaikkia miehistönjäseniä kohdeltiin arvovieraina. Oman pursiseuran, kaupungin ja veneiden kunniasta sekä tavoitteista pidettiin huolta.

Juhlat seurahuoneistolla saattoivat yltyä varsin riehakkaiksi, ja vaikka vuoteen 1932 oli voimassa edellä mainittu kieltolaki, alkoholin estoitta nauttiminen ei ollut tavatonta. Ulkopuolisilta suljetut klubitilat mahdollistivat suhteellisen vapaan käytöksen ja näistä kosteista illoista on harvemmin välittynyt tietoa seurojen historiikkien kautta, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Purjehtijoilla oli hyvin läheiset suhteet joko ruotsalaisiin purjehtijoihin, joiden kautta käsiin saatiin hienoja alkoholijuomia, tai saaristolaisiin ja virolaisiin, jotka salakuljettivat alkoholia Suomeen. Professori Yrjö Kaukiainen on esittänyt, että veneettömien jäsenten, niin kutsuttujen verantapurjehtijoiden, suuri määrä 1920-luvulla olisi johtunut edellä mainitusta seikasta.

Alkoholin käyttöä ei kuitenkaan aina katsottu hyvällä ja sääntöjen rikkojia rangaistiin, mikäli he olivat olleet häiriöksi seuran tukikohdassa tai muuten aiheuttaneet pahennusta ja siten langettaneet varjon seuran maineen ylle. Suhtautuminen alkoholiin oli koko kieltolain aikana muutenkin hyvin kaksijakoinen.

Ylemmän yhteiskuntaluokan piirissä suhtautuminen oli vapaampaa ja esimerkiksi Airisto Segelsällskapin leikkimielisissä kilpailuissa Pikku-Pukin ympäri oli palkintoina jopa punssipulloja. Vaikka Åbo Segelklubin alkuperäinen emäyhdistys Arbetets Vänners i Åbo piti raittiuskahvilaa Ruissalon Yleisen käytävän yhteydessä ja wrightiläisen työväenliikkeen ideologiaan kuului vahvana alkoholismin kitkeminen työväestön keskuudesta, ei se estänyt pursiseuran jäseniä käyttämästä alkoholia – etenkään kun ulkopuolisia ei ollut paikalla.

Perinteiset tavat elivät hyvin vahvana taustasta riippumatta. Turun Työväen Pursiseuran piirissä suhde alkoholiin oli tiukinta kuten yleensäkin työväenliikkeen piirissä, millä vanhastaan oli luja side raittiusliikkeeseen. Tämä ei kuitenkaan estänyt jäsenistöä käyttäytymästä railakkaasti seuran saarella. Yksittäisten seuralaisten ylilyönneistä, huonosta käytöksestä ja viinapirun aiheuttamasta murheesta huolimatta seurojen tukikohdat olivat paikkoja, jonne mentiin viihtymään ja tapaamaan kanssapurjehtijoita.

Kaffea ja gonjakkia olkaa hyvä!

Kirjoitus perustuu allekirjoittaneen sivuainetutkielmaan: ”Vast’edes on huolehdittava siitä, että säilytämme tämän kunnia-aseman” – Turun alueen pursiseurojen toiminta ja diskurssit 1917–1939, Turun yliopisto, 2014.