Ulos kammiosta: Turun kirjamessut 2016

Rauman merenkulun historia -teos Satakunnan osastolla

Kävin tänään tutustumassa Turun kirjamessujen tarjontaan ja huomasin ilokseni, että tarjolla oli paljon meriaiheisia teoksia. Messujen avajaispäivä tarjosi mielenkiintoisia uutuuksia ja antikvariaattien hyllyt notkuivat vanhempia klassikkoteoksia. Päivään mahtui myös muutama varsin mielenkiintoinen kirjailijahaastattelu.

Päivän ehdottomasti kiinnostavin tapahtuma oli Rauman merenkulun historian ennakkoesittely. Rauman kulttuuripäällikkö Risto Kupari haastatteli kirjan kirjoittajaa merikapteeni ja Rauman merimuseon johtaja Hannu Vartiaista Sanojen Satakunta -lavalla heti messujen avauduttua.

Kirja vaikuttaa olevan varsin laaja ja seikkaperäinen kuvaus rannikkokaupungin kehityksestä satamapaikasta täysimittaiseksi merenkulkukaupungiksi. Teos seuraa tapahtumia kaupungin perustamisesta 1960-luvun loppuun, jolloin viimeiset kauppalaivat myytiin. Kuparin tiedustellessa Vartiaiselta, milloin julkaistaan Rauman merenkulun historia osa II, joka käsittelisi aikaa 1970-luvulta nykypäivään, oli vastaus varsin yksiselitteinen: Se olisi varsin ohut kirja, sillä siinä olisi vain kannet.

Jatkoa ei siis ole luvassa toisen osan muodossa, mutta tietokirjan lukeminen ottaa varmasti oman aikansa. Tutkimusta on tehty pieteetillä ja kirjassa on yli 600 sivua. Vartiainen kertoi haastattelussa, että tutkimustyö perustuu laajalti ennen tutkimattomiin asiakirjoihin ja dokumentteihin, mutta myös yksityiskirjeisiin sekä laivojen päälliköiden antamiin selontekoihin. Näin esille nousee tavallinen merimies ja Rauman kaupungin elämä, lupasi vanha merikarhu.

Varsinaisesti teos julkaistaan 7.10.2016 Rauman merimuseon julkaisusarjassa, mutta se on ennakkomyynnissä koko kirjamessujen ajan Satakunnan osastolla. Myös Purjeita kuivaamassa -blogi palaa teokseen myöhemmin arvion muodossa.

Rauman merimuseon johtaja, kapteeni ja tietokirjailija Hannu Vartiainen sekä Rauman kulttuuripäällikkö Risto Kupari Sanojen Satakunta -lavalla.

Satakunnan osaston jälkeen lähdin kartoittamaan Turun kirjamessujen antikvariaattien tarjontaa. Merihistorian kannalta tarjonta oli lähes ylitsepursuavaa. Kirjoja oli niin pursiseurojen historiikeista, Merivuokon seikkailuihin kuin Luotsilaitoksen historioista menetetyn Karjalan vesistöihin. Valitettavasti suurin osa mielenkiintoisista kirjoista oli jätettävä muille, sillä kädet ja lompakko eivät olisi kestäneet kaikkien niiden taakkaa.

Suomen Luotsi- ja Majakkalaitoksen historiat vuoteen 1946 asti. Lokakuussa John Nurmisen Säätiö
julkaisee juhlakirjan Miehet merellä – hetkiä luotsauksen historiasta luotsauksen
320-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Klassikoita antikvariaatin hyllyssä.

Messuilla oli edustettuna myös paikallinen Merimuseo, jonka pisteessä oli seinän kokoinen kuva merimiehestä Fennian ruorissa. Muuta tarjontaa Merikeskus Forum Marinumin messuosastolla olivat vanhat Pahkasiat ja propelihatut, jotka liittyvät museossa parhaillaan olevaan näyttelyyn Pahkasika ajaa karille.

Merimies Fennian ruorissa.

Pahkasikoja ja propelihattuja

Kustavin kunta ja Kustavin Kirjallisuusyhdistys esittelivät Volter Kilven tuotantoa.

Uusia meriaiheisia kirjoja oli lähes kaikilla kustantajilla. Docendolla oli esillä Johanna Pakolan ja Seppo Laurellin elokuussa ilmestynyt kirja Menetetyt majakat. Likellä Kauko Röyhkän ja Juha Metson keväällä ilmestynyt Suursaari-teos. SKS:n messuosastolla oli esillä useita merikulttuuria sivuavia kirjoja.

SKS:n messuosasto

Liken julkaisema Suursaari-teos

Päivän toinen mielenkiintoinen kirjailijatapaaminen oli Petri Aallon esiintyminen Suomen tietokirjailijat ry:n osastolla. Kulttuurihistorioitsija Rauno Lahtinen haastatteli Aaltoa liittyen hänen teokseensa Turku vanhoissa postikorteissa. Kirja esittelee 250 vanhaa postikorttia Aallon kokoelmasta ja kuva-aineistoa täydentävät hänen huolella laatimat tekstit. Postikorttien kuviin taltioitui sadan vuoden takainen kadonnut kaupunki. Joki ja sen varressa lepäävät laivat ja saaristolaisveneet tuntuvat olleen varsin suosittuja kohteita. Turun tunnusmerkkien ohella kirjassa esitellään kaupungin arkea: kaupankäynnin paikkoja, julkisia rakennuksia. Aallon kirjalla on selvästi tilausta, sillä Postikorttien Turku -Facebook -ryhmässä on jo yli 14000 jäsentä.

Postikortit, Turku ja Aurajoki siis kiinnostavat, kuten myös Turun kirjamessut. Messuilla oli jopa tungokseen asti vieraita. Suuren osan kävijöistä aamupäivällä muodostivat koululaiset, mutta iltapäivällä paikalle saapui yhä uusia messuvieraita työajan lähetessä loppuaan. Kaikkiaan Turun kirjamessut on mukava tapahtuma, jossa on kaikille jotain. Merihistorioitsijalle oli yllättävän paljon mukavaa nähtävää. Turun kirjamessut ovat auki vielä huomenna 1.10 lauantaina ja 2.10 sunnuntaina.

Petri Aalto esittelee uutuuskirjaansa Turku vanhoissa postikorteissa.

Pala merihistoriaa: Luotsausta Suomessa 320 vuotta

Luotsilaitosasetuksen kansi vuodelta 1696. Kuva: Finnpilot Pilotage Oy

Tänään tuli kuluneeksi 320 vuotta virallisen luotsaustyön aloittamisesta Suomessa. Virstanpylväänä pidetään Ruotsin kuninkaan, Kaarle XI:n 19.9.1696 antamaa luotsilaitosasetusta, joka yhdisti eteläisen Suomen muun Ruotsin valtakunnan luotsilaitokseen. Asetuksen tavoitteena oli tukea Ruotsin suurvalta-aseman säilymistä Itämerellä. Siinä säädettiin luotsien velvollisuuksista sekä annettiin hallinnollisia määräyksiä.

Avovesi aikaan luotsien oli pysyttävä asemapaikoillaan valmiina luotsaamaan laiva kulloiseenkin määränpäähän. Matkat olivat monesti vaivalloisia ja raskaita sekä hengenvaarallisia, mutta mikäli luotsi ei täyttänyt velvollisuuttaan, odotti häntä raskaat vahingonkorvaukset tai kruunun laivan karrilleajosta jopa hengenmeno. Ulkomaille karannut luotsi oli henkipatto ja vapaata riistaa kaikille ilman edesvastuuseen joutumista.

Luotsien elämä on toki nykyisin hieman helpottunut sitten 1600-luvun lopun, mutta ammattia pidetään edelleen erittäin vaativana niin fyysisesti kuin henkisesti.

Luotsien elämästä ja historiasta voi lukea Harry Nymanin mainiosta kirjasta Uloimmalla rannalla – Luotsi- ja majakkamiesperheet asemayhdyskunnissaan. Syksyllä ilmestyy myös toinen aihetta sivuava teos. John Nurmisen Säätiö julkaisee 10.10.2016 juhlakirjat Miehet merellä – hetkiä luotsauksen historiasta luotsauksen 320-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Kirjoitus perustuu osin Finnpilot Pilotage Oy tiedotteeseen.  

Luotsivanhus kiikaroi merelle. Kuva: Soldan/SA-kuvat CC BY 4.0

Lypertö, Luotsiasema noin 1891. Kuva: Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto, Kansallisarkisto CC by 2.0

Lähikuvassa Katajanokanluodon (Skatakubben) luotsitupa kalliolla. Kuva: Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto, Kansallisarkisto CC by 2.0

Luotsit saapuvat Suggössä. Kuva Gustafsson/Sa-kuva CC by 4.0

Ulos kammiosta: Pahkasika ajaa karille Merikeskus Forum Marinumissa

Pahkasiassa ilmestynyt Vanhojen Herrojen strippi. Kuva: Pauli Heikkilä & Markku Paretskoi.

Turussa juhlittiin Taiteiden yötä 18.8, jonka yhteydessä avattiin Merikeskus Forum Marinumissa Pahkasika ajaa karille -näyttely Kruununmakasiin aulassa. Legendaarisesta huumorilehdestä kertovassa näyttelyssä on esillä strippejä, kollaaseja, alkuperäistöitä sekä esineistöä yksityisistä kokoelmista.

Jos Pahkasika ajaa karille näyttelyä tarkastelee merihistorialliselta kannalta, on sen rajapinta varsin ohut. Huumorilehdessä ilmestyneitä meriaiheisia strippejä on esillä lähinnä yhdessä isossa tietotaulussa. Ne ovat tosin sitäkin hauskempia ja jos päänäyttelyyn on tutustumassa kannattaa Pahkasika ajaa karille -näyttely siinä samassa katsastaa.

Yksi Pahkasian kansista. Kuva: Pauli Heikkilä

Näyttely tarjoaa kattavan otoksen alkuperäispiirrustuksia stripeistä ja hulvattomia pikku esineitä vuosien varrelta. Näyttelyyn on rahdattu jopa vahamonistuskone, joka oli koko lehden perustamisen taustalla. Lehden taival lähti nimittäin liikkeelle vuonna 1975 kun abiturientit Markku Paretskoi, Jukka Mikkola ja Paul Öhrnberg löysivät eräältä ullakolta kyseisen masiinan. Veivattavalle härvelille piti keksiä käyttöä, joten he päättivät tehdä sillä lehden, jonka ensimmäinen painos oli sata kappaletta.

Vahamonistuskone, josta kaikki lähti liikkeelle.

Ohuttu rajapintaa selittää osaltaan myös se, ettei näyttelyä ole varsinaisesti suunniteltu Forum Marinumiin, vaan se on aiemmin ollut esillä Museokeskus Vapriikissa Tampereella. Näyttelyn takaa löytyy Postimuseo ja mediamuseo Rupriikki ja sen kuraattorina on toiminut sarjakuvataiteilija Timo Kokkila, jonka ikimuistoisimpiin hahmoihin kuuluu pierun voimalla lentävä supersankari Peräsmies. Kokkila on parhaansa mukaan täydentänyt alkuperäistä näyttelyä Pahkasian meriaiheisilla sisällöillä.

Näyttely on osa liikenteen ja viestinnän alan erikoismuseoiden Trafiikki-verkoston toimintaa, jossa siihen kuuluvat museot pyrkivät kehittämään yhteistyötä. Pahkasika-näyttely on esimerkki Postimuseon, Rupriikkin ja Forum Marinumin yhteistyöstä, jossa käytetään jokaisen museon omia erikoisalueita.

Timo Kokkilan luoma sarjakuvasankari Peräsmies, joka lentää pierun voimalla seikkailuista toiseen Merikeskus Forum Marinumin tiloissa.

Vaikka itse olen aavistuksen liian nuori samaistuakseni kaikkiin Pahkasian juttuihin, löysin sketseistä muutamia, jotka nuoruusvuosiltani naurattavat yhä. Mielenkiintoisinta oli huomata, että monet ennalta tuntemattomat stripit ja huumoripläjäykset huvittavat edelleen. On jollain tapaa sääli, että Pahkasika, joka otti kantaa asiaan kuin asiaan ja sisälsi mainiota satiiria kohteesta huolimatta, kohtasi säännöllisen ilmestymisensä lopun syksyllä 2000, hieman ennen kuin sen sisältö olisi taas noussut ajankohtaiseksi. Päätoimittaja Paretskoi ei myönnä sanoneensa, että lehti olisi loppunut siksi että maailma oli muuttunut niin hulluksi, ettei siitä voi enää tehdä pilaa. Nyt siitä nimittäin taas pitäisi tehdä.

Näyttely on avoinna Merikeskus Forum Marinumin Kruununmakasiinin aulassa 19.8.-20.11.2016.

Pahkasian kansista voi valita oman suosikkinsa näyttelystä löytyvästä vedoksesta. Kuva: Forum Marinum

Näyttely on peittänyt lähes kaikki Kruununmakasiinin seinät.

Yksityiskohta Pahkasika ajaa karille -näyttelyn esineistöstä.

Pahkasika ajaa karille -tietotaulu.

Yksityiskohta tietotaulusta.

Maksullinen pysäköinti on merillä jo melkein tätä päivää.

Merellä: Juhani Ahon Tyven meri

Juhani Ahon Tyven Meri -lastukokoelman kansi vuodelta 1912.

Viime blokikirjoituksesta on vierähtänyt jo kotvasen ja vilkaisemalla edellisen sen lokitietoja voi huomata, että viimeksi olen päivittänyt sivua toukokuun puolessa välissä. Aivan toimettomana en ole ollut, mutta tärkein syy hiljaiseloon on ollut kuluva purjehduskausi. Kesän aikana olen viettänyt mahdollisimman vähän aikaa päätteen edessä ja mahdollisimman runsaasti aikaa meren äärellä. Toisaalta myös Naantalin Purjehdusseuran tuleva satavuotishistoria on ottanut aikaa ja se alkaa vähitellen olla hyvissä kantimissa.

Vaikka purjehduskausi vielä jatkuu, täytyy innokkaimman purjehtijan palata välillä sorvin ääreen. Kameran muistikorttia tyhjentäessä oli mukava huomata, että kesä ja sen purjehdukset tuottivat melkoisen määrän kuvamateriaalia sekä seikkailuja mielenkiintoisissa kohteissa, joista tuonnempana ennen seuraavaa purjehduskautta.

Purjehduskesä 2016 oli varsin vaiherikas ja sen purjehduksille mahtui niin myrskyä kuin tyyntä. Kumpaistakin meren olotilaa voi luonnehtia purjehtijalle paradoksaaliseksi sillä, molemmissa tapauksissa matkanteko saattaa vaikeutua, mutta toisaalta taas kumpikin meren olotila tarjoaa positiivisia kokemuksia. Keskellä tyventä purjehtija voi katsella lintujen leikkiä ja paikallaan pysyviä pilviä ulapan yllä, kun taas myrskyllä hän voi hakea turvaa miellyttävästä luonnonsatamasta ja ihailla meren raivoa.

Nykypurjehtijalle meren olotilojen ääripäät eivät sinänsä tuota suuria ongelmia, koska apumoottorin turvin voi tyynellä edetä kohti määränpäätä ja toisaalta taas myrskyn kanssa pärjää selvällä järjellä. Huomattavaa on, että vielä toisen maailmansodan jälkeen apumoottorit olivat harvinaisia ja jos sellainen löytyi, saattoi polttoaineen hankinta olla kortin varassa. Tyvenen tai myrskyn pito saattoi aiemmin venyä usean päivän koettelemukseksi, jolloin ruokavarat saattoivat huveta lähes olemattomiin.

Yksi huveista tuolloin oli tarinoiden kertominen ja ääneen lukeminen. Ymmärrettävistä syistä matkakirjasto oli varsin rajallinen, mutta yleensä sitäkin laadukkaampi. Lyhyet kansantarinat ja kertomukset olivat varsin suosittuja ja ne opittiin hyvin nopeasti ulkoa.

Oman veneeni kirjastoon kuuluu sekalainen joukko romaaneja, solmukirjoja ja muita merenkulkuun liittyviä oppaita, mutta yksi teoksista tai oikeastaan teossarjoista on ylitse muiden. Kesäkirjaston parhaimmistoon kuuluu Juhani Ahon lastut, jotka nykyisin löytyvät sähköisessä muodossa. Lastuja lukiessa ajatukset virtaavat kauas pois arkipäivästä ja saa kesän tuntumaan entistä lämpöisemmältä.

Lastut ovat muodoltaan pääasiassa lyhyitä novelleja, jotka ovat kuin henkäys menneestä. Vuonna 1891 ilmestyneessä ensimmäisessä Lastujen nimellä kulkevassa kokoelmasta Lastuja – Kertomuksia ja kuvauksia kirjailija itse kuvailee kehittämäänsä novellityyppiä seuraavasti:

 ”Puusta asetta vuoleksiessa lennähtelee puusepältä lastuja hänen työhuoneensa permannolle. Yksi ne lakaisee ovesta ulos, toinen nakkaa lieteen palamaan, kolmas heittää lapsille leikkikaluiksi. Tämmöiset kirjaniekan kynäelmät ovat lastuja nekin. Kun ei niitä aina henno tuleenkaan työntää, niin jättää ne niiden poimittavaksi, jotka siitä kenties ovat huvitetut. Nämä ”lastuni” tässä tarjotaan sen näköisinä, jommoiseksi ne itsestään, kirjoituspöydältä pudotessaan ovat siihen paikkaansa käkertyneet”. (Aho, Juhani; Lastuja: Kertomuksia ja kuvauksia 1891, WSOY)

Mitä ilmeisemmin Aho ei itse lastuista niin perustanut, kuten lainauksesta käy ilmi, mutta tästä huolimatta ne ovat olleet lukioiden suosiossa ja vuosien varrella lastuja-kokoelmista on otettu useita painoksia. Kaikkiaan kokoelmia ilmestyi kahdeksan vuosien 1891–1921 välillä.

Oma suosikkini Juhani Ahon lastuista on ehdottomasti Purjeita kuivaamassa, mutta kirjailijalta on ilmestynyt myös lastu nimeltä Tyven meri, joka sopii erityisen hyvin viime kesän tematiikkaan ja vaihteleviin sääolosuhteisiin.

Tyven meri -lastussa Juhani Aho kuvailee suhdettaan mereen ja sen olotiloihin. Hän kertoo, kuinka ihailee merta sen painiessa siskonsa myrskyn kanssa ja kun aallot iskevät kallioita vasten nostattaen vaahtoavan kuohupään taivaan korkeuksiin on Aho vaikuttunut. Hän ihailee myrskyävää merta, mutta ei rakasta sitä kuin rauhaista, tyventä merta.

Vaikka tyven meri purjehtijalle saattaa olla painajainen useamman tuulettoman päivän jälkeen, en voi kuin ihailla, kuinka Aho on rakentanut kuvauksensa rauhan tyyssijasta. Lastun viimeisen kahden kappaleen sanaleikki on erittäin hieno ja hakee vertaistaan merikuvauksissa. On kuin Aho kirjoittaisi jostain aivan muusta:

 ”Tyven, verkalleen mainehtiva meri, joka ei muserra, ei uhkaa, ei pelota, vaan joka rakastaa omiaan, liekuttaa lapsiaan ja niitä tuudittaa kaikki revityt ja riitaiset, kaikki jotka toisianne vihaatte ja vainootte, kaikki kierot mietteet ja turhat puuhat ja aherrukset — miksi ette tule tänne!

 Täällä̈ olisi teidänkin hyvä̈ olla. Rakentakaa tänne majanne, te, niinkuin minäkin. Ei muu maksa vaivaa, sillä kaikki muuhan on turhuus ja hengen vaiva.” (Aho, Juhani: Tyven meri 1912, toinen painos, WSOY)

Nykyisin Ahon tuotanto löytyy hyvin kansalliskirjaston klassikkokirjastosta, jonne linkki löytyy tästä. Toivotan kaikille blogin lukijoille hyviä syyspurjehduksia ja lukuhetkiä lastujen parissa.

Eräs toinen suomalainen kirjailija tyvenessä säässä kalastamassa. Kuva: SLS: Zacharias Topelius metar i roddbåt på Alörsfjärden 1890. slsa801_37

Loki-palvelu tuo merellisen kulttuuriperinnön digitaaliaikaan

Loki-verkkopalvelu on suunniteltu toimimaan niin mobiili kuin perinteisellä käyttöjärjestälmäalustalla. Sen käyttö on suunniteltu mahdollisimman helpoksi ja se on ilmaista.

Torstaina Forum Marinumin näyttelyavajaisten yhteydessä julkistettiin uusi merellinen verkkopalvelu Loki. Yhteisöllinen ja maksuton suurelle yleisölle suunnattu palvelu esittelee merellisiä kuvia, videoita, retkikohteita ja tarinoita kuljettaen käyttäjänsä niiden äärellä helppona ja mukavana kokemuksena, ajasta tai paikasta riippumatta. Myös Purjeita kuivaamassa -blogilla on ollut näppinsä pelinsä alustaa kehitettäessä.

Palvelu on toteutettu John Nurmisen säätiön, Merikeskus Forum Marinumin, Ahvenanmaan merenkulkumuseon, Rauman merimuseon ja Suomen merimuseon yhteistyönä. John Nurmisen säätiön asiamies Annamari Arrankoski-Engardtin mukaan ”Loki on kaikille avoin kohtaamispaikka sekä tarinoiden selailua että jakamista varten. Jokainen käyttäjä voi lisätä kartalle omat merelliset tarinansa. Lokista löytyy lisäksi museoiden ja muiden meren asiantuntijoiden tuottamia, merelliseen kulttuuriperintöön liittyviä, sisältöjä sekä parhaat retkikohdevinkit Suomen rannikoilta ja saaristosta. Ensimmäiset kohteet sekä merkinnät ovat jo kartalla ja lisää julkaistaan läpi kesän”

Loki-sivusto toimii sosiaalisen median tavoin ja sen toiminnoissa on paljon olemassa olevia palveluita hyödyntäviä rajapintoja. Käyttäjät voivat jakaa omia merellisiä kokemuksiaan ja muistojaan sanallisesti sekä kuvien ja videoiden muodossa. Ensimmäiset lokimerkinnät ovat muun muassa suomalaisten merimuseoiden ja Yle Elävän arkiston tekemiä. Museoiden ja muiden merellisten tahojen ohella kuka tahansa palveluun kirjautunut meren ja saaristokulttuurin ystävä voi kiinnittää Lokin kartalle oman tarinansa. Loki palvelee suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä sisältää kaksi vaihtoehtoista karttanäkymää meriväylineen.

Yksi parhaimmista esimerkeistä henkilökohtaisesta Loki-merkinnästä on puolustusvoimien vanhan komentajan, amiraali Juhani Kaskealan muisto Algebran opiskelua tykkivene Klas Hornin miehistöskanssissa. Tarinassaan Kaskeala palaa aikoihin ennen palvelustaan Suomen puolustusvoimissa. Taitavana sanansäilän heiluttajana tunnettu amiraali luotsaa kertomuksen läpi 1900-luvun aina Turun Meriupseerikerholle, jolloin Klas Hornista oli jäljellä vain sen päällikön salongin upea sisustus. Vielä aluksen purjehtiessa Kaskeala oli saanut salongissa ensimmäisen palkkakuorensa merikapteeni Arvo W. Laineelta, mutta vuosia myöhemmin hän omien sanojensa mukaan sai "vielä palkkakuorta paremman palkinnon."

Loki-palvelun avaussivu, josta pääsee tutkimaan merellistä kulttuuriperintöä digitaalisessa muodossa

John Nurmisen säätiön lisäksi palvelua ovat olleet kehittämässä museot ympäri Suomea. Panoksensa hankkeeseen ovat antaneet Merikeskus Forum Marinum Turusta, Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Rauman merimuseo ja Suomen merimuseo Kotkasta. Lokin yksi keskeisimmistä tehtävistä on pidentää ja syventää museokäyntiä. Loki-merkintöjen kautta rikastetaan museovierailua ja tarjotaan tietoa museoiden esineistöstä ja kohteista. Jakamalla arkistokuvamateriaalia muista rajapinnoista ja palveluista syvennetään museovieraan tietoutta menneestä elämästä. Palvelun kautta löytyvät myös museoiden aukioloajat. Uusi palvelu tarjoaa käytännössä rajattomat mahdollisuudet jakaa informaatiota niin museoiden kuin muiden toimijoiden kulttuuriperinnöstä. Palvelu on oiva tapa jakaa ja popularisoida tutkimushankkeiden tuloksia suurelle yleisölle. Loki-hankkeen tavoitteena on saada palvelulle 10 000 vierailijaa kesän aikana.

Loki-palvelun taustalla on John Nurmisen Säätiön pitkäjänteinen Loki-hanke, joka on vuodesta 2013 tarkastellut kulttuuriperintökenttää digitalisaation tuomien mahdollisuuksien läpi, tavoitteenaan tuoda merellinen kulttuuriperintö suuren yleisön luo useammin, helpommin ja rikkaammin. Hankkeellaan John Nurmisen Säätiö on pyrkinyt varmistamaan, että ihmisen suhde omaan kulttuuriperintöön ja ympäristöön pysyy elinvoimaisena. Loki on tarkoitus laajentaa vaiheittain palvelemaan koko kulttuurikenttää: sen toimijoita sekä sen kuluttajia eli suurta yleisöä – kulttuuriperinnön varsinaisia omistajia. Palvelun ovat rahoittaneet Jane ja Aatos Erkon Säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Purjeita kuivaamassa -blogistin Loki-merkinnät löydät kätevästi tästä.

Loki-palvelun tunnet tästä merkistä. Purjeita kuivaamassa -blogin oikeassa yläkulmassa olevaa logoa klikkaamalla pääset tutustumaan blogistin Loki-merkintöihin.

Ulos kammiosta: Kuvakatsaus Merikeskus Forum Marinumin uuteen perusnäyttelyyn Töissä merellä.

Purjealusten keulakuvia uuden perusnäyttelyn Töissä merellä sisääntuloaulassa Merikeskus Forum Marinumissa.

Eilen juhlittiin Merikeskus Forum Marinumin uuden perusnäyttelyn avajaisia ja tänään se on auennut suurelle yleisölle. Ohessa muutamia kuvia uudistetusta näyttelystä ja sen esineistä. Lisää pienempiä yksityiskohtia löytyy Purjeita kuivaamassa -instagaramin puolelta. Jos asiasta kaipaa pidempää kirjallista näkökulmaa, kannattaa lukea edellinen blogikirjoitukseni.

Näyttelyn sisääntuloaulassa on käytetty rohkeasti valoja ja peilipintaa. Muutamaa metriä ylempänä lipuu amerikkalaismallinen Glastron V-142 Skilifte -tuulilasivene muistona vanhasta näyttelystä.

Glastron V-142 Skilifte -tuulilasivene lipuu museovieraiden yli. Sininen valo ja äänimaisema luovat kävijälle tunnun sukellusmatkasta.

Vara-amiraali Jouko Pirhosen kunniamerkit ovat yksi näyttelyn kirkkaimmista kohteista. Pirhonen toimi Suomen merivoimien komentajana vuosina 1966–1974 ja toisen maailmansodan aikana hän oli moottoritorpedovenelaivueen päällikkönä, josta hänet palkittiin Mannerheim-ristillä vuonna 1943. Näyttelyssä on esillä myös kaksi muuta Mannerheim-ristiä.

Vasemmalla rannikkotykistön uniformu mallia 22 ja oikealla Paraisten merisuojeluskunnan palveluspukuja. Huomaa, että rannikkotykistön uniformu on yhdistelmä meri- ja maavoimien palveluspukuja.

Vanhasta näyttelystä tuttu Neuvostoliitossa valmistettu P-15 Termit -meritorjuntaohjus, joka Suomessa tunnetaan paremmin MTO-66 -meritorjuntaohjuksen nimellä. Uudessa näyttelyssä ohjus on museohenkilökunnan mukaan asetettu paremmin sen lentoa kuvaavaan asentoon ja jalusta on sitä varten erikseen teetetty.

Museon perusnäyttelyssä on nyt paljon näyttöjä, jotka mahdollistavat erilaisen kuva- ja videomateriaalin esittelyn. Näyttöjen lisäksi tarjolla oli myös 3D-elämys Airistolla vanhan puolustusvoimien potkurikoneen kyydistä.

Luotsit ovat myös töissä merellä. Ohessa luotsikutterien pienoismalleja eri aikakausilta.

Verkko- ja muiden veneiden pienoismalleja Merikeskus Forum Marinumin tiloissa.

Kolmimasto parkki Sigynin pienoismallin yksityiskohta museon tiloissa.

Näyttelytila oli entistä avoimempi ja yllättävää kyllä tila oli hyvin rauhallinen suuresta yleisöstä huolimatta.

Yksityiskohta vapaa-ajankalastusta käsittelevästä osiosta. Näytteillä oli niin Rapalan vaappuja kuin suomalaisia Kuusamon lusikoita. Legendaarista Ambassadör 5000 jäin näyttelyssä kaipaamaan.

Tuliaisia Sargassomereltä. Yksi mielenkiintoisimmista näyttelyvitriineistä oli merimiesten tuomat tuliaiset koti-Suomeen.

Yksityiskohta Urho Aallon merimiessäkin koristuksesta merikeskuksen tiloissa.

Moottoriharrastaja Jouko Kurrin lähes 300 perämoottorin kokoelma on edelleen paikallaan ja sen on yksi suurimmista Pohjoismaissa.

Kurrin konehuone toisesta näkökulmasta. Kaikille rakkaita "peräprutkuja"on riittämiin.

Ulos kammiosta: Jotain uutta, jotain vanhaa – Merikeskus Forum Marinumin uusi perusnäyttely Töissä Merellä.

FÅA:n kapteenin lakki: Yksityiskohta Forum Marinumin uudesta perusnäyttelystä Töissä merellä

Forum Marinum sulki vanhan perusnäyttelynsä railakkaasti 30.12.2015 Kuin viimeistä päivää -tapahtumassa. Ohjelmassa oli erikoisopastuksia, pubivisa ja tutkijajukeboksi. Tilaisuus tarjosi myös viimeisen mahdollisuuden vierailla museon vanhassa perusnäyttelyssä, joka oli rakennettu vuonna 2002. Yli kymmenen vuotta vanha näyttely oli edelleen varsin ajankohtaisen tuntuinen, mutta se oli teknisesti aikaansa jäljessä. Näyttelyn materiaali oli mielenkiintoista, mutta interiööri tunkkainen. Valaistus ja yleinen tunnelma tarvitsivat kasvojenkohotusta. Museoon haluttiin ripaus raikkautta ja uusia tuulia. Tulevista uudistuksista huolimatta Merikeskuksen henkilökunta kuitenkin lupasi, että jotain vanhaa säilytetään.

Perusnäyttelyn uudistamisprosessi on museolle kuin museolle pitkä hanke ja Forum Marinumissa se aloitettiin jo kolme vuotta sitten, kesällä 2013, keräämällä yleisön palautetta vanhasta ja kuulemalla toiveita uuden näyttelyn suhteen. Näyttelyn ajanmukaistamista lähdettiin koordinoimaan Minun merimuseoni -nimisenä hankkeena, jonka ympärille muodostui innokas ja sitoutunut "asiakasraati". Museon tiedottajan Otto Holmborgin mukaan entisistä merenkulkijoista ja museoalan harrastajista koostuva joukko on tietämyksellään ja elämänkokemuksellaan sopivasti tuulettanut totuttuja tapoja museoammattilaisten keskinäisessä näyttelysuunnittelussa.

Yksityiskohta Merikeskuksen uudesta perusnäyttelystä

Asiakasraadin aktiivijäsenistö vakiintui jo hankkeen alussa, mutta uudistusprosessi on ollut avoin yleisölle koko hankkeen aikana. Asiakasraadin lisäksi uudistustyöhön ovat osallistuneet lukuisat yhteistyötahot. Lopputuloksena syntynyt näyttely on Holmborgin mukaan osoitus innovatiivisuudesta ja yleisön uudenlaisesta huomioimisesta.

On hyvä kysyä, onko Merikeskus Forum Marinum onnistunut perusnäyttelynsä uudistuksessa? Museon näyttelytilat asettavat omat rajoituksensa hankkeelle, mutta uusi ilme on vanhaa näyttelyä avoimempi ja raikkaampi. Näyttelyn valaistus on tuotu 2010-luvulle uudella leditekniikalla ja värien käyttöä ei ole karsastettu. Vanhaan viljamakasiiniin on päästetty häivähdys luonnonvaloa avaamalla vanhat rautaovet. Esineistö on osittain uutta, mutta jotain vanhaakin on säilytetty.

Museon tavaramerkiksi vakiintunut perämoottorihuone on edelleen paikallaan ja se on vaikuttava näky vuosien jälkeen. Ennen uudistusta museossa oli käytetty äänimaisemia, mutta ne eivät olleet jäänet kovin selvästi allekirjoittaneen mieleen. Uudessa näyttelyssä äänimaisemat on uudistettu, kuten äänentoistotekniikka. Uudet äänet lennättävät museovierasta ajassa sekä paikassa ja luovat näyttelyyn miellyttävän kokemuksen merestä ja saaristosta. Sukellusveneen kaiku taas luo omanlaisensa etäisen tunnelman merenkulun synkempään puoleen. Hyvällä syyllä voi todeta, että näyttelyn uudistus on sopivassa suhteessa jotain tuttua ja jotain uutta. Se on onnistunut, vaikka näyttelyn aktiivinen rakennusvaihe on ollut varsin lyhyt prosessi, vajaat viisi kuukautta.

Näyttelyn teemaksi on valikoitunut töissä merellä ja se avautuu museokävijälle oikeiden henkilöiden ja toimijoiden työn ja tehtävien kautta. Näyttelyyn on löydetty mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Teemaan voi uppoutua messipojan tai upseerin kokemuksien kautta naisnäkökulmaa unohtamatta.

Näyttelyn uusi sisäänkäynnin aula on henkeäsalpaava, vaikka kuva ei sitä ihan tuo ilmi.

Uuden perusnäyttelyn laajimpia teemakokonaisuuksia ovat Merivoimien historia sekä Lounais-Suomen alueen kauppamerenkulku. Muita teemoja ovat merellisten viranomaisten toiminta, ammattimainen merikalastus sekä talonpoikaispurjehdus ja saariston kulttuuri. Merikalastusta käsittelevässä osuudessa esitellään myös vapaa-ajankalastuksen historiaa, mikä laajasta harrastajakunnasta huolimatta on tähän asti puuttunut suomalaisen museokentän tarjonnasta.

Toinen merkittävä uudistus koskee Merivoimien näyttelyosiota. Lähtökohtana on ollut laajentaa vanhan näyttelyn laivastohistoria käsittämään koko merivoimien historiaksi yhtenä kokonaisuutena, mukaan lukien rannikkotykistön ja rannikkojalkaväen menneisyys.

Uudistus on kaikkinensa onnistunut ja kokemisen arvoinen, vaikka vanhassa näyttelyssä olisi juuri ennen vanhan perusnäyttelyn sulkemista käynyt. Merikeskus Forum Marinumin uusi perusnäyttely on hankkeena onnistunut ja toimii tulevaisuudessa hyvin osana vaihtuvia teemanäyttelyjä. Lisää kuvia myöhemmin täällä ja Purjeita kuivaamassa -instagramin puolella.

Mika Kurki esittelee näyttelyn vapaa-ajankalastuksen osiota, joka on yksi näyttelyn helmistä. Kuva: Merikeskus Forum Marinum/Veikko Wahlroos

Yksityiskohta näyttelystä: Venäjän vallan aikaisia epoletteja ja esineistöä.