Merellä: Juhani Ahon Tyven meri

Juhani Ahon Tyven Meri -lastukokoelman kansi vuodelta 1912.

Viime blokikirjoituksesta on vierähtänyt jo kotvasen ja vilkaisemalla edellisen sen lokitietoja voi huomata, että viimeksi olen päivittänyt sivua toukokuun puolessa välissä. Aivan toimettomana en ole ollut, mutta tärkein syy hiljaiseloon on ollut kuluva purjehduskausi. Kesän aikana olen viettänyt mahdollisimman vähän aikaa päätteen edessä ja mahdollisimman runsaasti aikaa meren äärellä. Toisaalta myös Naantalin Purjehdusseuran tuleva satavuotishistoria on ottanut aikaa ja se alkaa vähitellen olla hyvissä kantimissa.

Vaikka purjehduskausi vielä jatkuu, täytyy innokkaimman purjehtijan palata välillä sorvin ääreen. Kameran muistikorttia tyhjentäessä oli mukava huomata, että kesä ja sen purjehdukset tuottivat melkoisen määrän kuvamateriaalia sekä seikkailuja mielenkiintoisissa kohteissa, joista tuonnempana ennen seuraavaa purjehduskautta.

Purjehduskesä 2016 oli varsin vaiherikas ja sen purjehduksille mahtui niin myrskyä kuin tyyntä. Kumpaistakin meren olotilaa voi luonnehtia purjehtijalle paradoksaaliseksi sillä, molemmissa tapauksissa matkanteko saattaa vaikeutua, mutta toisaalta taas kumpikin meren olotila tarjoaa positiivisia kokemuksia. Keskellä tyventä purjehtija voi katsella lintujen leikkiä ja paikallaan pysyviä pilviä ulapan yllä, kun taas myrskyllä hän voi hakea turvaa miellyttävästä luonnonsatamasta ja ihailla meren raivoa.

Nykypurjehtijalle meren olotilojen ääripäät eivät sinänsä tuota suuria ongelmia, koska apumoottorin turvin voi tyynellä edetä kohti määränpäätä ja toisaalta taas myrskyn kanssa pärjää selvällä järjellä. Huomattavaa on, että vielä toisen maailmansodan jälkeen apumoottorit olivat harvinaisia ja jos sellainen löytyi, saattoi polttoaineen hankinta olla kortin varassa. Tyvenen tai myrskyn pito saattoi aiemmin venyä usean päivän koettelemukseksi, jolloin ruokavarat saattoivat huveta lähes olemattomiin.

Yksi huveista tuolloin oli tarinoiden kertominen ja ääneen lukeminen. Ymmärrettävistä syistä matkakirjasto oli varsin rajallinen, mutta yleensä sitäkin laadukkaampi. Lyhyet kansantarinat ja kertomukset olivat varsin suosittuja ja ne opittiin hyvin nopeasti ulkoa.

Oman veneeni kirjastoon kuuluu sekalainen joukko romaaneja, solmukirjoja ja muita merenkulkuun liittyviä oppaita, mutta yksi teoksista tai oikeastaan teossarjoista on ylitse muiden. Kesäkirjaston parhaimmistoon kuuluu Juhani Ahon lastut, jotka nykyisin löytyvät sähköisessä muodossa. Lastuja lukiessa ajatukset virtaavat kauas pois arkipäivästä ja saa kesän tuntumaan entistä lämpöisemmältä.

Lastut ovat muodoltaan pääasiassa lyhyitä novelleja, jotka ovat kuin henkäys menneestä. Vuonna 1891 ilmestyneessä ensimmäisessä Lastujen nimellä kulkevassa kokoelmasta Lastuja – Kertomuksia ja kuvauksia kirjailija itse kuvailee kehittämäänsä novellityyppiä seuraavasti:

 ”Puusta asetta vuoleksiessa lennähtelee puusepältä lastuja hänen työhuoneensa permannolle. Yksi ne lakaisee ovesta ulos, toinen nakkaa lieteen palamaan, kolmas heittää lapsille leikkikaluiksi. Tämmöiset kirjaniekan kynäelmät ovat lastuja nekin. Kun ei niitä aina henno tuleenkaan työntää, niin jättää ne niiden poimittavaksi, jotka siitä kenties ovat huvitetut. Nämä ”lastuni” tässä tarjotaan sen näköisinä, jommoiseksi ne itsestään, kirjoituspöydältä pudotessaan ovat siihen paikkaansa käkertyneet”. (Aho, Juhani; Lastuja: Kertomuksia ja kuvauksia 1891, WSOY)

Mitä ilmeisemmin Aho ei itse lastuista niin perustanut, kuten lainauksesta käy ilmi, mutta tästä huolimatta ne ovat olleet lukioiden suosiossa ja vuosien varrella lastuja-kokoelmista on otettu useita painoksia. Kaikkiaan kokoelmia ilmestyi kahdeksan vuosien 1891–1921 välillä.

Oma suosikkini Juhani Ahon lastuista on ehdottomasti Purjeita kuivaamassa, mutta kirjailijalta on ilmestynyt myös lastu nimeltä Tyven meri, joka sopii erityisen hyvin viime kesän tematiikkaan ja vaihteleviin sääolosuhteisiin.

Tyven meri -lastussa Juhani Aho kuvailee suhdettaan mereen ja sen olotiloihin. Hän kertoo, kuinka ihailee merta sen painiessa siskonsa myrskyn kanssa ja kun aallot iskevät kallioita vasten nostattaen vaahtoavan kuohupään taivaan korkeuksiin on Aho vaikuttunut. Hän ihailee myrskyävää merta, mutta ei rakasta sitä kuin rauhaista, tyventä merta.

Vaikka tyven meri purjehtijalle saattaa olla painajainen useamman tuulettoman päivän jälkeen, en voi kuin ihailla, kuinka Aho on rakentanut kuvauksensa rauhan tyyssijasta. Lastun viimeisen kahden kappaleen sanaleikki on erittäin hieno ja hakee vertaistaan merikuvauksissa. On kuin Aho kirjoittaisi jostain aivan muusta:

 ”Tyven, verkalleen mainehtiva meri, joka ei muserra, ei uhkaa, ei pelota, vaan joka rakastaa omiaan, liekuttaa lapsiaan ja niitä tuudittaa kaikki revityt ja riitaiset, kaikki jotka toisianne vihaatte ja vainootte, kaikki kierot mietteet ja turhat puuhat ja aherrukset — miksi ette tule tänne!

 Täällä̈ olisi teidänkin hyvä̈ olla. Rakentakaa tänne majanne, te, niinkuin minäkin. Ei muu maksa vaivaa, sillä kaikki muuhan on turhuus ja hengen vaiva.” (Aho, Juhani: Tyven meri 1912, toinen painos, WSOY)

Nykyisin Ahon tuotanto löytyy hyvin kansalliskirjaston klassikkokirjastosta, jonne linkki löytyy tästä. Toivotan kaikille blogin lukijoille hyviä syyspurjehduksia ja lukuhetkiä lastujen parissa.

Eräs toinen suomalainen kirjailija tyvenessä säässä kalastamassa. Kuva: SLS: Zacharias Topelius metar i roddbåt på Alörsfjärden 1890. slsa801_37