Ulos kammiosta: Tunnelmia Vene Båt - messuilta

Moottorivene Ahdin ahteri Mys ry:n osastolla

Vene Båt -messut avautuivat eilen illalla yleisölle. Vaikka messut ovat pitkälti uusien kaupattavien tuotteiden esittelyä varten, löytyy näytteilleasettajien joukosta paljon mielenkiintoisia kohteita, myös merihistoriallisesta näkökulmasta. Ohessa muutamia tunnelmakuvia perjantailta. Kuvia myös Purjeita kuivaamassa Instagramissa. Tänään luvassa on rutkasti ohjelmaa, joka taatusti kiinnostaa kaikkia blogin ystäviä.

Mahogany Yachting Societyn osastolla jaetaan tänään uudet klassikkotodistukset ja pidetään paneelikeskustelu Int 5.5m Skylarkin kunnostuksesta. Seminaaritiloissa järjestetään Suomen purjehdus ja veneily ry:n #Venda Sailing Symposium, jonka ohjelmassa on varsin meritoituneita puhujia ja purjehtijoita. Saman aikaisesti hylyt ja hylkysukellus puhuttavat Hylkysukellus 2016 Wreck -seminaarissa kello 11.00 alkaen. Molemmat seminaarit lienevät loppuunvarattuja, mutta ensimainitusta yhteenveto blogin puolella myöhemmin. Peruutuspaikkoja kannattaa tiedustella juuri ennen seminaarien alkua.

Merikorttien kertomaa John Nurmisen säätiön merikarttanäyttely Lasigalleriassa

Marino Mustangin uusiotuotannossa olevan Mustang-tuulilasiveneen yksityiskohta

Mahogany Yachting Society ry:n mainio messuosasto

Puinen pikaliippari perämoottorimuseon osastolla

Köning perämoottorin yksityiskohta perämoottorimuseon osastolla

Ulos kammiosta: Merikarttoja, -kirjoja ja Itämeren suojelua: Kurkistus Vene 16 Båt -messujen tarjontaan.

John Nurmisen säätiön karttoja esillä viime syksynä Helsingin kirjamessuilla

Tänään alkavien Vene Båt -messujen ohjelmasta haluan nostaa esiin vielä yhden näytteilleasettajan, jonka messutarjontaan kannattaa ehdottomasti tutustua. John Nurmisen Säätiö esittelee toimintaansa messujen aikana useammassa kohteessa.

Venemessujen ajan Messukeskuksen Lasigalleriassa on esillä säätiön karttanäyttely, jossa vieraat voivat tutustua Suomenlahden merikorttien historiaan. Esillä on muun muassa harvinaisia Waghenaerin merikortteja 1500-luvun lopulta. Kartoissa kuvataan Suomenlahtea ja esimerkiksi vuonna 1592 julkaistussa Suomenlahden kartassa kuvataan reitti Viipurista Ahvenanmerelle. Kartoissa hahmottuu mielenkiintoisesti se, että Suomen rannikkoa pidettiin ihmeellisenä, vieraana ja vaarallisena. Sen lukuisat saaret ja monet karit aiheuttivat taivastelua ja pelonsekaista kunnioitusta. Vuosien varrella satoja, jopa tuhansia laivoja on haaksirikkoutunut rannikollemme. Erityistä ihmetystä aiheutti aikanaan Turkuun johtavan väylän varrella ollut Seylstein, jonka läheisyydessä kompassi villiintyi ja vain pyöri pyörimistään rauhoittuen vasta mailin päästä kohteesta.

Kartat kertovat omaa tarinaansa menneisyydestä ja merenkäynnin saloista. John Nurmisen säätiö tekee merihistorian ja merikulttuurin eteen aktiivista työtä, jotta taideteoksien vertaiset merikartat löytäisivät tiensä niistä kiinnostuneiden ihmisten luo. Yhtenä osoituksena tästä on säätiön viime syksynä julkaistu Marjo T. Nurmisen kirja Maailma piirtyy kartalle, joka on saanut kirjakritiikeissä ylistäviä sanoja.

Olen saanut useaan otteeseen tutustua säätiön karttakokoelman monipuolisuuteen ja joka kerta täytyy ihmetellä, kuinka hienoja ne ovat. Viimeksi karttoja sai ihastella Helsingin kirjamesuilla ja Merikeskus Vellamossa. On uskomatonta, kuinka ajan henki ruumiillistuu karttojen kuvitukseen, olivat ne sitten isoja tai pienen pieniä. Jos karttoja vertaa nykymerikorttiin, voi päätyä siihen loppupäätelmään, että nykyisin käytäntö on ajanut koristeellisuuden edelle. Meriturvallisuuden kannalta näin on parempi, mutta mitäköhän nykykartta kertoo meistä 500 vuoden päästä?

Karttanäyttelyn lisäksi säätiön messuosastolla voi tutustua säätiön kustantamiin tietokirjoihin ja puskaradion mukaan niitä voi ostaa messujen ajan normaalia edullisimmin hinnoin. Viime keväänä julkaistun Eero Lehtisen Suomalaiset sankaripurjehtijat – Kahvelipurjeista skiffeihin arvostelun löydät täältä ja Marjo T. Nurmisen syksyllä julkaistun Maailma piirtyy kartalle – tuhat vuotta Euroopan kulttuurihistoriaa –teoksen esittelyn täältä. Kirja on arvioitu useissa medioissa kuten: Helsingin Sanomissa, Geographicalissa, Library Journalissa ja Agricola -historiaverkossa.

John Nurmisen säätiö ei ole keskittynyt vain menneeseen vaan on myös tukevasti nykypäivässä ja tulevaisuudessa. Messuilla voi tutustua säätiön Puhdas Itämeri -hankkeisiin ja työhön Itämeren pelastamiseksi. Meriluonnonsuojelun lisäksi messuosastolla esitellään Loki-verkkopalveluhankkeen etenemistä ja tulevaisuuden näkymiä. Säätiö on mukana myös 3.-5. -luokkalaisille järjestettävillä koululaiskierroksilla. Koululaiset kiertävät messuilla maanantaina 15.2., tiistaina 16.2 ja keskiviikkona 17.2.2016.

John Nurmisen säätiön messuosasto löytyy kohteesta 4b41 ja merikarttanäyttely Lasigalleriasta.

Ulos kammiosta: Kuu kiurusta kesään: Kurkistus Vene 16 Båt -messujen tarjontaan.

5.5m Skylark-venettä kunnostetaan Forum Marinumin tiloissa Turussa. Kuva: Maija Joro/Forum Marinum

Puisia veneitä rakastavat ovat monena vuonna suunnanneet messumatkansa Mahogany Yachting Societyn osastolle, jossa vuosien varrella on ollut esillä varsin komeita pursia. Viime vuonna näytteillä oli mm. 5m-luokan Why Not. Tänä vuonna yhdistyksen messuständillä on esillä monien kaunokaisten lisäksi yksi varsin mielenkiintoinen pursi: 5.5m Skylark.

Skylark on alunperin vuonna 1951 Gilbert von Rettigille Turun Veneveistämöllä veistetty 5.5m-luokan kilpapursi. Aikalaiset kuvasivat Skylarkia klassisen kauniiksi veneeksi ja on muotoilultaan varsin perinteinen. Skylark on lähes 10,5 metriä pitkä ja sen linjoissa huomio kiinnittyy pitkään peränylitykseen.

Vene on yksi viimeisistä, vuonna 1954 toimintansa lopettaneen maineikkaan veistämön rakentamista purjeveneistä. Skylarkin on piirtänyt Turun veneveistämön pääsuunnittelijana 1930- ja 1940-luvuilla toiminut Jarl Lindblom. Hän oli suunnitellut veneitä Rettigin perheelle aikaisemmin, muun muassa Hans von Rettigin joolin Clipper sekä 5m-kilpavene Mariannen.

Kertomuksen mukaan veneen nimeksi valikoitui Skylark aikaisempien purjehdusretkien perusteella, joilla Gilbert von Rettigillä oli tapana tapailla sävelmää ”Skylark” viihdyttääkseen miehistöä ja kohottaakseen tunnelmaan. Kyseisen kappaleen ovat vuosien varrella levyttäneet monet maineikkaat jazz-laulajat ja artistit: Bing Crosby, Ella Fitzgerald, Aretha Franklin, Sonny Rollins, Dexter Gordon, Paul Desmond vain muutamia luetellakseni. Sanaan skylark voidaan liittää myös adjektiivit kujeileva ja leikkisä. Venettä veistettäessä tuleva kilpamiehistö Gilbert von Rettigin, Rolf Nylund ja Ulf Bergring kävivät katsomassa töiden edistymistä säännöllisesti veistämön tiloissa. Pakostakin mieleeni juolahtaa, että ystävykset ovat saattaneet sanailla veneen nähtyään vanhan lorun mukaisesti: "Kuu kiurusta kesään..."

Veneen vaiheet ovat monipolviset ja sen historiaan mahtuu monta maineikasta purjehdusseuraa ja omistajaa, kovia kilpailuja sekä olympiakarsintoja. Skylark on purjehtinut sekä Suomen, että Ruotsin lippujen alla. Vuosien varrella vene oli päässyt varsin huonoon kuntoon, kunnes se vaiherikkaan tapahtumasarjan jälkeen päätyi takaisin Suomeen ja Turkuun kunnostettavaksi.

Skylarkin kunnostusprojekti käynnistyi, kun veneen nykyinen omistaja Hans von Rettig sai kuulla Skylarkin olevan myynnissä Ruotsissa. Kunnostushankkeen lähtökohtana on ollut palauttaa vene mahdollisimman lähelle alkuperäistä asuaan. Skylarkia tuotaessa Turkuun, oli edessä täydellinen peruskorjaus. Vene oli huonossa kunnossa ja se oli seissyt rannalle parisenkymmentä vuotta. Kunnostustyö on ollut haasteellista, mutta paljon on onnistuttu säästämään alkuperäistä. Haasteellisin osuus on ollut veneen alkuperäisten muotojen hahmottaminen, koska veneen toinen omistaja Robert Jansson lyhensi veneen perää 60 senttiä 1950-luvun puolivälissä. Alkuperäisestä peräpeilistä ei ole säilynyt piirustusta ja perän jatkaminen alkuperäiseen mittaansa on tehty vertailemalla säilyneitä muita piirustuksia ja vanhoja valokuvia.

Veneen kunnostus on tapahtunut Merikeskus Forum Marinumin tiloissa ja siitä on vastannut veneveistäjä Juha Suorsa. Hankkeessa on ollut mukana myös Åbo Akademin merihistorian laitos, jonka kokoelmista löytyi veneen alkuperäisiä piirustuksia. Aikalaisaineistoa ja konsultaatiota on saatu veneen suunnitelleen Jarl Lindblomin pojalta John Lindblomilta, joka isänsä tavoin työskentelee venesuunnittelijana.

Kunnostustyön on määrä valmistua kesällä 2016, jonka jälkeen vene lasketaan vesille. Nykyinen omistaja on halunnut, että vene linkittyisi kotiseuransa Airisto Segelsällskapin toimintaan esimerkiksi koulutuskäytössä. Tarkoituksena on, että seuran juniorit voivat osallistua Skylarkilla klassikkoveneiden kilpailuihin tulevina kesinä. Talvella Skylark telakoidaan alkuperäiselle rakennuspaikalleen Turun veneveistämölle.

Veneen historiasta ja kunnostuksesta on tekeillä kirja, jonka kirjoittaa tietokirjailija ja klassikkoveneiden historian asiantuntija Pirkka Leino. Hanke tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden dokumentoida mittava kunnostushanke sen ensimmäisistä hetkistä alkaen. Kirjan ulkoasusta ja hankkeen graafisesta ilmeestä vastaa Juha Lökström.

Skylark ja muut puiset kaunottaret löytyvät MYS ry:n messuosastolta 7c20. Skylarkkia koskevat historiatiedot ja teksti pohjautuvat Pirkka Leinon messuosastolle laatimaan materiaaliin.

Skylark purjehtii ensimmäisenä kesänä vuonna 1951 pallokkaan vetäessä kevyessä tuulessa. Kuva: John Lindblom/Jarl Lindblom

Ulos kammiosta: Kurkistus Vene 16 Båt -messujen tarjontaan: Hylkysukellus 2016 Wreck Diving -seminaari

Kuva: Hylkysukellus 16 Wreck Diving -seminaari / Kari Hyttinen

Jos Venda Sailing Symposium ei herätä suuria tunteita, tarjoaa Vene 16 Båt -messut kävijöille lauantaina 13.2.2016 myös toisen mielenkiintoisen seminaarin. Nimensä mukaisesti Hylkysukellus 2016 Wreck Diving -seminaari käsittelee hylkyjä ja sukellusta.

Jos sanomalehtiä on uskominen hylyt ja sukeltaminen kiinnostavat laajaa yleisöä. Lukiessaan esimerkiksi Helsingin Sanomia tulee vastaan useita artikkeleita hylkysukelluksesta, viimeisimmät uutiset aivan vuoden 2015 lopulta.

Itämeri on hylkyjen aarreaitta. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan hylyt säilyvät poikkeuksellisen hyvin vähäsuolaisessa vedessä ja hapettomissa syvänteissä. Sodat, vilkas liikenne ja Itämeren vaikeakulkuisuus ovat tuottaneet vuosien varrella tuhansia hylkyjä. Kokoonsa nähden Itämeri on ollut vilkkaasti liikennöity jo satojen vuosien ajan ja sen vesillä on käyty kymmeniä, ellei satoja meritaisteluita. Hylyt säilyvät hyväkuntoisina myös sen vuoksi, ettei eteläistä Itämerta lukuun ottamatta meressä ole laivamatoa, joka tuhoaa puuta.

Suomenlahden rannikko ja Saaristomeri ovat erittäin vaikeasti navigoitavia merialueita. Sadat laivat ovat vuosien saatossa harhautuneet reiteiltään ja päätyneet hylyiksi. Osa on päätynyt rantarosvojen saaliiksi, mutta monet ovat uponneet ja säilyneet varsin hyväkuntoisina. Kaksituhattaluvulla suurta yleisöä ovat puhuttaneet Vrouw Marian hylky ja uusimpana Hanneke Vromen 1400-luvulta peräisin oleva hylky.

Hylkysukellus 2016 Wreck Diving -seminaari tuo yleisön eteen kattavan valikoiman vedenalaisten muinaismuistojen ja sukelluksen asiantuntijoita niin kotimaasta kuin ulkomailta. Ohjelmasta päätellen seminaari on kiinnostava, myös sellaiselle henkilölle, joka ei hylkysukellukseen joka päivä törmää. Toisaalta muutama puheenvuoro lienee suunnattu myös alan intohimoisimmille harrastajille ja ammattilaisille.

Tapahtuma on ollut Sailing Symposiumin lailla hyvin suosittu menneinä vuosina. Tilaisuus on ilmainen, mutta edellyttää Venemessujen sisäänpääsyn ja etukäteisilmoittautumisen. Kuulijoille on varattu 400 paikkaa, joista jäljellä oli 48 tätä blogikirjoitusta julkaistaessa. Tarkemmat tiedot tapahtumasta ja ilmoittautumisesta löytyvät Hylkysukellus 2016 Wreck Diving -Facebook-sivuilta ja täältä.

Tapahtuman jälkipuinti jatkuu WreckPartyissä eräässä helsinkiläisessä anniskeluravintolassa, jonka nimen saa selvillä tapahtuman Facebook-sivuilta.

Väkeä on tuvan täydeltä viime vuoden Hylkysukellus -seminaarissa
Kuva: Wille Wallin Hylkysukellus 16 Wreck Diving -seminaari 

Alla Hylkysukellus 2016 Wreck Diving -seminaarin ohjelma. Kuva aukeaa tarkemmaksi klikkaamalla.

Ulos kammiosta: Kurkistus Vene 16 Båt -messujen tarjontaan: Venda Sailing Symposium

Eva Berglund-Thörnblom, Sjöhistoriska Museetin intendentti kertomassa Tore Holmin veneistä ja vaiherikkaasta elämästä viime vuoden #Venda Sailing Symposiumissa. Kuva: Iina Airio / SPV

Vene 16 Båt -messut alkavat vajaan kolmen viikon päästä. Luvassa on varsin houkutteleva kattaus vapaa-ajan merelliseen historiaan liittyvää ohjelmistoa ja näytteilleasettajia. Yksi mielenkiintoisimmista tapahtumista messujen osana on varmasti kuudetta kertaa järjestettävä Sailing Symposium, joka viimevuotiseen tapaan marssittaa estradille joukon asiansa osaavia puhujia ja asiantuntijoita lauantaina 13.2.2016. Venda Sailing Symposium tunnettiin aikaisemmin nimellä The HSS Classic Yacht Symposium ja nykyisellä nimellä tapahtumaa on järjestetty viime vuodesta alkaen. Videoita vanhoista symposiumeista ja esitelmistä löytyy Sail in Finland -sivuston Youtube-kanavalta. Kannattaa katsoa!

Symposiumin järjestäjänä ja puheenjohtajana toimii perinteisesti Esko Kilpi. Hän on vuodesta toiseen koonnut messuvieraiden iloksi asiantuntijoita kertomaan erilaisista purjehdus- ja veneilyalan projekteista sekä historiasta. Menneinä vuosina Kilpi on onnistumaan saamaan Helsinkiin arvostettuja ulkomaisia puhujia. Ilman hänen suurta panosta moni ainutlaatuinen puhuja olisi jäänyt suomalaiselta yleisöltä kuulematta. Tapahtuman kuvauksen mukaisesti symposiumin tarkoituksena on edistää purjehduskulttuurin tuntemusta, lähentää seuroja ja purjehtijoita toisiinsa sekä tuoda esille huipputoimijoita ja kiinnostavimpia aiheita. Näin myös parin viikon päästä.

Täytyy myöntää, että luettuani viime vuoden ohjelman mietin, tarjoaako symposium merihistorian näkökulmasta muuta mielenkiintoista, kuin Eva Berglund-Thörnblomin esitelmä Tore Holmin elämästä ja veneistä. Olin kuitenkin väärässä! Symposium yllätti minut positiivisesti, sillä jokaisessa puheenvuorossa oli mielenkiintoisia näkökulmia, jotka avasivat veneilyn ja purjehduksen historiaa. Parhaimmillaan esitelmät rakensivat huikeita kaaria menneestä tulevaan. Mainittakoon, että designer Ilkka Suppasen puheenvuoro oli viime vuonna erittäin kiehtova. Hän on puhumassa symposiumissa myös tänä vuonna.

Odotettavissa on esitelmä ainakin Swanien historiasta. Veistämö täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja saamme nähdä, mitä kaikkea esitys pitää sisällään. Toinen merihistorian kannalta mielenkiintoinen esitelmä lienee vuonna 2010 edesmenneen veneveistäjän Eino Antinojan elämäntyötä luotaava puheenvuoro. Myös louhiluokan esittely on oletettavasti läpileikkaus purjehdusluokan menneisyydestä, mutta kuulemme varmasti myös tulevaisuuden haasteista klassikkorintamalla.

Vaikka tauon jälkeinen ohjelma näyttää keskittyvän modernimpaan aikakauteen kannattaa se jokaisen purjehtimisesta kiinnostuneen kuunnella. Luvassa on mediaanalyysiä ja useampi puheenvuoro venesuunnittelusta.

Kuten vuonna 2015 symposium on osallistujille ilmainen, mutta edellyttää venemessujen sisäänpääsyä ja etukäteisilmoittautumista 8.2.2016 mennessä. Tapahtuma on monena vuonna ollut viimeistä paikkaa myöden varattu ja on oletettavaa, että näin myös tänä vuonna. Messukeskuksen edustajan mukaan tapahtuma on siirretty suurempaan tilaan suuren osanottajamäärän vuoksi ja muutamia paikkoja on vielä jäljellä. Kiirettä kuitenkin kannattaa pitää, jos haluaa ottaa osaa yhteen alkuvuoden mielenkiintoisimmista veneilyalan tilaisuuksista. Tarkemmat ohjeet ilmoittautumisesta tilaisuuteen löytyy täältä.

Ohessa Venda Sailing Symposiumin ohjelma. Kuva aukeaa suuremmaksi klikkaamalla sitä.

Mitä luin tänään: Anne Pentin Naantalin Seudun Meripelastajat ry 50 vuotta – Tarinallinen historiikki

Pentti, Anne:Naantalin Seudun Meripelastajat ry 50 vuotta – Tarinallinen historiikki. Fadonia Oy, 2015. 84 sivua.

Vapaaehtoisen meripelastuksen historia on Suomessa pitkä. Sen juuret organisoidussa muodossa ulottuvat aina vuoteen 1897 ja ensimmäinen vapaaehtoinen meripelastusasema perustettiin Suursaareen jo vuonna 1857. Suomen Meripelastusseuran toiminta perustui aluksi kiinteisiin meripelastusasemiin, jotka tyypillisesti sijaitsivat luotsiasemien yhteydessä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa toiminta oli vielä varsin vaatimatonta ja sota heijastui meripelastustoimintaan meriliikenteen rajoitusten myötä. Sodan jälkeen 1920-luvulla vapaaehtoinen meripelastustyö ei ollut saavuttanut vielä laajamittaisia tuloksi, mutta toiminta laajeni kattamaan vähä vähältä koko Suomen toiseen maailmansotaan mennessä. Ensimmäinen moottoripelastusvene hankittiin jo ennen ensimmäistä maailmansotaa vuonna 1913 Hangon meripelastusasemalle ja vuonna 1930 valmistui sisävesien ensimmäinen pelastusvene Siilinkari Tampereella. Pelastusasemat Petsamoon, Laatokalle, Seiskariin, Haapasaareen ja Näsijärvelle päätettiin perustaa vuonna 1932.

Vapaaehtoista meripelastustoimintaa organisoi valtakunnallinen Suomen Meripelastusseura, joka toimii vapaaehtoisten meri- ja järvipelastusyhdistysten keskusjärjestönä. Jäsenseurojen toiminta perustuu yksittäisten meripelastajien auttamishaluun ja pyyteettömään vapaaehtoistyöhön. Nykyisin Suomessa toimii 150 pelastusalusta ja niitä ylläpitää 58 jäsenyhdistystä. Toimintaa on aina Hangosta Inariin. Meripelastusseuran miehistöt auttavat vuosittain yli kahtatuhatta ihmistä, joista osa olisi menehtynyt ilman apua.

Mainittakoon, että Suomen Meripelastusseuran ensimmäinen kunniapuheenjohtaja oli legendaarinen purjehtija, ministeri Henrik Ramsay ja hänen pahin kilpakumppaninsa radalla, Hemming Elfving oli ensimmäinen kunniajäsen. Historian saatossa monet purjehdusta ja veneilyä harrastavat ovat antaneet oman panoksensa paikallisten meripelastusseurojen toimintaan, niin myös naantalilaiset.

Juhlavuotensa kunniaksi Naantali Seudun Meripelastajat ry. teetti Anne Pentin kirjoittaman tarinallisen historiikin, Naantalin Seudun Meripelastajat ry 50 vuotta. Kirja julkaistiin osana juhlavuoden 2015 tapahtumia. Historiikissa kerrotaan tapahtumista ja sattumuksista seuran historian varrelta yhdistyksen perustamisesta juhlavuoteen asti. Kirjan sisältö perustuu seuran arkistomateriaaleihin ja vapaaehtoisten haastatteluihin.

Naantalin Meripelastusseuran perustamisajankohta osuu aikaan, jolloin veneily levisi toden teolla koko kansan huviksi. Lisääntyvät venemäärät niin Naantalissa kuin muuallakin Suomessa asettivat vapaaehtoisen meripelastuksen uuden ongelman eteen. Uusi harrastajakunta vesillä aiheutti myös lisää onnettomuuksia ja muita murheita. Saaristomeren turvallisuutta parantamaan perustettiin vuonna 1955 Naantalin Seudun Meripelastajat ry, jonka tähänastisen tarinan Pentti kirjassa kertoo.

Kirja on tiivis paketti seuran 50-vuotisesta historiasta. Sen lukee läpi parissa tunnissa. Seuran historiaa lähestytään lähinnä eri pelastusveneiden kautta. Kerronta etenee kronologisesti ja on sinällään varsin perinteinen 50-vuotishistoriikki. Kuvaa toiminnasta on väritetty pienillä kertomuksilla erilaisista tapahtumista.

Seuran historiikki on hyvä osoitus siitä, että juhlakirja kannattaa teettää ammattilaisella. Teksti on helposti luettavaa ja se soljuu vaivattomasti. Vaikka kirja etenee kronologisesti, on luettelomaisuutta hyvin vähän. Omalta osaltaan tarinat ovat poistamassa perinteistä historiikin kankeutta.

Parhaiten mieleen jäi kertomus perheestä, joka oli peräsinvian takia joutunut keskeyttämään matkansa. Vapaaehtoisen meripelastajan tullessa paikalle, oli hän neuvonut perhettä jäämään suojaisaan saareen viikonlopuksi ja lupaavansa hinata epäonniset veneilijät takaisin satamaan palatessaan viikonloppuretkeltä.

Kirjan narratiivin ja laajemman yleisön kannalta olisi ollut mielekästä tarkastella perusteellisemmin, mistä tarve yhdistyksen perustamiselle syntyi. Lähes täsmälleen 50 vuotta aikaisemmin Naantalissa oli saanut alkunsa toinen merellinen yhdistys, Naantalin Purjehdusseura, jonka perustamisen takaa voi löytää osittain samankaltaisia motiiveja.

Vaikka Naantalin Purjehdusseuran ensimmäisenä päämääränä oli purjehdusurheilun organisoituminen, oli perustajien mielessä myös veneilyturvallisuuden parantaminen. Naantalissa merenkäynnistä johtuvat hukkumiskuolemat eivät olleet tuntemattomia ja pienempiä haavereita sattui tuon tuosta. Merellä tapahtuvien onnettomuuksien estämisellä on siis pidempi historia Naantalissa kuin kirjaa lukiessa arvaakaan. Merkillepantavaa on myös, että Naantalin Seudun Meripelastajien ensimmäisten jäsenten joukossa oli paljon purjehdusseuralaisia.

Historiikin sisältöä olisi mieluusti muutoinkin lukenut laajemmassa näkökulmassa, jolloin moni asia olisi avautunut paremmin meripelastusseurojen toimintaan vihkiytymättömälle. Kaikesta huolimatta kirjan sivuilta saattoi löytää mielenkiintoisia havaintoja, jotka liittyvät laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen.

Oli mielenkiintoista havaita, että vaikka vuodet vierivät, veneilyn parissa kohdataan samoja ongelmia vuodesta toiseen kaluston kehittymisestä huolimatta. Meripelastajien kertomusten taustalta voi löytää toistuvan diskurssin siitä, miten veneilijöiden taidot ovat puutteellia. Näin on ollut yhdistyksen perustamisajankohtana kuten vuonna 2015. Kirjan korostetuissa lainauksissa toistuu monesti isämäinen ote muita veneilijöitä kohtaan. Välillä lukiessa tuntui siltä, kuin olisi palannut lapsuuteen isän ja isoisän ripitettäviksi.

Toinen mielenkiintoinen rivienvälistä nouseva teema on naisten osallistuminen veneilyyn ja meripelastukseen. Vielä 60-luvulla naiset toimivat lähinnä taustukena ja hengenkohottajina. Mikäli he meripelastusveneeseen nousivat, keittivät naiset lähinnä kahvia ja tekivät ruokaa. Pelastaminen oli raavaiden miesten työtä. Vasta 1990- ja 2000-luvulla naisen asema merellisessä ympäristössä on kyseenalaistunut muuttuvan yhteiskunnan myötä. Syynä lienee myös lisääntyneet naisharrastajamäärät. Muuttunut tilanne tulee mielenkiintoisella tavalla esiin teoksessa. Kuten olen aiemmin asiaa pohtinut, tulisi vesiurheilun naisnäkökulmaa tutkia paremmin, sillä vallitseva tulkinta tällä hetkellä saattaa olla hieman vinoutunut. Pentti on mielekkäästi omalta osaltaan näkökulmaa aavistuksen oikonut.

Naantalin Seudun Meripelastajat ry 50 vuotta – Tarinallinen historiikki on oiva perushistoriikki, joka kokoaa yhteen kansiin yhdistyksen 50-vuotisen taipaleen. Kirja sisältää oivia tarinoita meripelastuksen lähihistoriasta, vaikka syvemmälle olisi voinut sukeltaa. Historiikiksi kirja ylittää perinteisen juhlateoksen, sillä se on samaan aikaan helppo lukuinen, mutta suppeudestaan huolimatta varsin mielenkiintoinen. Historiikeille perinteistä luettelomaisuutta on vähän. Teos toimii oivallisesti tehtävässään historiikkina, mutta myös käyntikorttina seuralaisille ja seuraan liittyville. Kirjan luettuaan Naantalin seudun meripelastustoimintaa on helpompi lähestyä.

Kirjaa voi tiedustella suoraan seuralta tai Naantalin kaupungintalon INFO-pisteestä, Käsityöläiskatu 2, Naantali.

Seuran internetsivut löytyvät osoitteesta: https://sites.google.com/site/naantalinmeripelastajat/home 

Postia Manner-Euroopasta: Le Requin – Une légende, d'hier à aujourd'hui

Pienen hiljaiselon jälkeen on hyvä aloittaa kirjoittaminen kertomalla pienestä yllätyksestä, joka odotti minua tänään postilaatikossa. Posti oli Ranskasta asti kiikuttanut minulle kirjan nimeltä Le Requin – Une légende, d'hier à aujourd'hui. Teos on kertomus Hai-veneen historiasta Ranskassa.

Yllätys oli mieluinen, sillä olin odottanut kirjaa sen ilmestymisestä saakka. Olin innokas näkemään ensimmäisen ulkomaisen teoksen, jonka tekemiseen olin osallistunut. Oma työpanokseni teoksen julkaisun kannalta oli hyvin minimaalinen, mutta huhut kirjan muusta sisällöstä olivat niin kutkuttavia, että en ollut pysyä nahoissani.

Le Requin -historia julkaistiin Ranskassa joulun alla järjestettävien Pariisin venemessujen yhteydessä. Kirja sisältää 200 kuvitettua sivua tekstin kera ja nimensä mukaisesti se kertoo Hai-veneluokan historian Ranskassa näihin päiviin saakka. Kooltaan kirja on 260*260 mm. Teos on kirjoitettu ranskaksi ja näin ollen teos vaatii lukijaltaan hieman kielitaitoa. Sen lukemisen voi ottaa myös haasteena kehittää omaa kielitaitoaan. Ottaen huomioon, että kirja on runsaasti kuvitettu, ei luku-urakka ole kohtuuton.

L'Association Française de Propriétaires de Requin -yhdistyksen julkaisema ja Philippe Petit-Jeanin ja Olivier Charmetin kirjoittama kirja on ranskalaisen purjehdushistorian lisäksi mielenkiintoinen avaus suomalaisesta purjehdushistoriasta ulkomailla. Harvalla suomalaisella veneluokalla on yhtä mielenkiintoinen tarina maailman merillä. Mikäli kiinnostuit teoksesta ja haluat hankkia sen, sitä voi tiedustella itselleen olemalla yhteydessä Philippe Petit-Jeaniin ph.petit-jean (ät) wanadoo.fr . Palaan kirjan sisältöön myöhemmin siinä vaiheessa, kun olen sen lukenut auttavalla kouluranskallani.

L'AFPR:n sivut löytyvät tästä.

Kirjan kuvitusta: L-75 Hawaij lähdössä kohti kilparataa Airistolla. Kuva: Kaija Ekholmin perhealbumi.