Vapaa-ajanpurjehduksen historiaa painotuotteina: Omalla kurssilla – Turun Työväen Pursiseuran toiminta ja tavoitteet ennen toista maailmansotaa.

Viime viikon torstaina 19.11. julkaistiin Työväentutkimus 2015 -vuosikirja. Kirjan teemana on naisten työ, mutta se sisältää myös yhden allekirjoittaneen kirjoittaman artikkelin otsikolla: Omalla kurssilla – Turun Työväen Pursiseuran toiminta ja tavoitteet ennen toista maailmansotaa.

Nimensä mukaisesti artikkeli syventyy Turun Työväen Purjehdusseuran historiaan, mutta mukana kulkevat myös Helsingin Työväen Pursiseura sekä muut maamme neljä ennen toista maailmansotaa perustettua työväenpursiseuraa.

Purjehdusurheilun saapuessa Suomeen ensimmäiset pursiseurat olivat parhaimmin toimeentulevan yhteiskuntaluokan toimintaympäristöä. Vasta 1800-luvun loppupuolella purjehdus levisi myös keskiluokan pariin. Suurin osa seuroista oli edelleen vakavaraisimman kaupunkiporvariston perustamia, mutta joukossa oli myös suomen- ja ruotsinkielisen keskiluokan perustamia pursiseuroja. Taustastaan huolimatta ne toimivat yhteistyössä vanhempien seurojen kanssa ja haastoivat ensimmäiset pursiseurat vaikutusvallasta ja kunniasta niiden omalla toimintakentällä. Poikkeuksena voidaan kuitenkin pitää Turun Työväen Pursiseuraa, joka perustettiin jo vuonna 1896 nimellä Turun Työväen Yhdistyksen Urheilu ja Pursiseura. Se oli aidosti sosialistinen työväenurheiluseura, vaikka sen harjoittama laji oli näennäisesti yläluokkainen ja tausta ristiriidassa yleisten mielikuvien kanssa.

Asetelma on kiinnostava. Miten työväentaustainen urheiluseura kykeni toimimaan porvarillisessa toimintaympäristössä ja millaisia merkityksiä sen toiminnalle annettiin? Pyrin löytämään tähän kiehtovaan ongelmaan vastauksia artikkelissani.

Vuosikirjassa on artikkelini lisäksi paljon muutakin luettavaa. Varsinaisia kirjan teeman sitoutuvia artikkeleja ovat Merja Minkkisen artikkeli sosiaalidemokraattisten naisten julkaisemista lehdistä ja Kirsi-Maria Hytösen artikkeli sota-ajan naisten työstä.

Teos sisältää myös tiivistelmiä edellisenä lukuvuonna 2014–2015 pro gradu -tutkielmansa valmiiksi saaneiden opiskelijoiden töistä. Vuosikirjassa on myös laaja kirja-arvio-osasto vuoden uutuusteoksista. Arvioitavana on työväenliikkeen ja työn historiaa käsitteleviä teoksia, ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin paneutuvia tutkimuksia ja puheenvuoroja, muistelmia – yhteensä yli 40 teosta. 

Työväentutkimus-vuosikirja on Työväenperinne – Arbetartradition ry:n kustantama ja työväen perinnelaitosten (Kansan Arkisto, Työväenliikkeen kirjasto, Työväen Arkisto, Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Työväenmuseo Werstas ja Työväenperinne – Arbetartradition ry) julkaisema tieteellinen aikakauskirja. Tänä syksynä se ilmestyy 128-sivuisena ja ensi kertaa nelivärisenä. Kirja on mahdollista hankkia painettuna eri työväen perinnelaitoksista ja se ilmestyy verkossa kesällä 2016.

Sata vuotta Naantalin Purjehdusseuran historiaa

Naantalin Purjehdusseura julkaisee vuonna 2017 satavuotisen historiansa kunniaksi tietokirjan, josta kirjoitin keväällä lyhyen blogikirjoituksen. Naantali purjehtii -teos keskittyy Naantalin Purjehdusseuran satavuotiseen taipaleeseen, joka on yhtä pitkä kuin itsenäisen Suomen historia. Kirja valottaa seuran historiaa osana kehittyvää Naantalia ja yhteiskuntaa.

Teos ei ole kuvaus ainoastaan Naantalin Purjehdusseuran menneisyydestä, vaan se on kulttuurihistoriallinen kertomus Naantalin historiasta, sen ihmisistä, seurapiireistä, kylpyläelämästä sekä rakkaudesta saaristoon ja sen luontoon. Löytyykö sinulta aineistoa seuran 100-vuotisen historian ajalta? Ole rohkeasti yhteydessä allekirjoittaneeseen etu.sukunimi [at] utu.fi

Naantalin Purjehdusseuran satavuotista taivalta esitellään myös 28.11.2015 Joulumetsä tapahtumassa.

Pala purjehdushistoriaa: tiedonjyviä arkiston kätköistä – Nuorten Purjehdusseura

Nuorten Purjehdusseuran jäseniä työväenurheilua kuvaavien julisteiden kanssa, mitä ilmeisemmin Helsingin Työväentalossa, Paasivuorenkatu 5. Kuva: Viljo Berg, 1920–1929, Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Olin lokakuun lopussa luennoimassa Helsingin Työväen Pursiseuran tilaisuudessa työväen purjehdusharrastuksesta ja sen organisoitumisesta Suomessa. Ilmiötä voidaan pitää ainutlaatuisena koko maailmassa, sillä työväenluokkaa harvemmin assosioidaan yläluokkaisena pidettyyn purjehdukseen ja siihen kiinteästi liittyvään sport-kulttuuriin. Huomionarvoista on, että ensimmäinen työväen pursiseura perustettiin Turkuun jo vuonna 1896, jonka jälkeen Oulu sai omansa vuonna 1912 ja Vaasa vuonna 1914. Helsinkiin työväenpurjehtijat perustivat oman seuransa vasta vuonna 1925.

Esitelmän jälkeen keskustelussa nousi esiin HTPS myöhäinen perustamisajankohta ja miksi purjehdusta ei harrastettu aiemmin työväenpiirissä Helsingin alueella sen organisoidussa muodossa.

Yksiselitteistä vastausta on vaikea antaa, mutta työväenurheilun järjestäytyminen alaosastomalleittain saattaa olla yksi selittävä tekijä, miksi pääkaupunki sai oman työläistaustaisen seuransa vasta 1920-luvulla. Olen löytänyt viitteitä esimerkiksi valokuvista, että maineikkaan Helsingin Ponnistuksen piirissä purjehdittiin kesäisin. On toki myös muistettava, että Helsingissä oli ruotsinkielinen työväenpursiseura, joka nykyisin tunnetaan HSK:na, mutta sen taustalla vaikutti enemmän wrightiläinen työväenliike, kuin sosialistinen työväenliike.

Yksi mahdollisuus on, että Helsingissä olisi ollut ennen HTPS:n perustamista myös joku muu työväenyhdistys, joka olisi organisoinut purjehdustoimintaa. TTPS:n historiaa kartoittaessani vastaani tuli seuran 50-vuotisjulkaisussa mielenkiintoinen tiedonjyvä. Erään jutun yhteyteen on kuin sattumalta jäänyt maininta toisesta helsinkiläisestä työväen pursiseurasta, Nuorten Soutu- ja Pursiseurasta HTPS:n lisäksi. Tasavuotisjulkaisu tietää kuitenkin kertoa, että ”Nuorten Soutu ja Pursiseura ei jaksanut – jouduttuaan vastatuuleen luovia suojaiseen satamaan, vaan ajautui ohjauskyvyttömänä karille.” Sama on voinut tapahtua myös monelle muulle toimintaansa aloittaneelle seuralle, josta ei ole jäänyt viitteitä lähdeaineiston marginaaleihin.

Kuin sattumana löysin eilen aivan muuta kuvaa etsiessäni Helsingin kaupunginmuseon kokoelmasta Viljo Bergin ottaman kuvan, jossa ryhmä nuoria miehiä kannattelee iskulausein koristeltuja kylttejä. Nuorukaisten iskulauseet kuuluttava työläisurheilun paremmuudesta, sen kaikkivoipaisuudesta ruumiinkulttuurin puolesta, sekä sen vahvistavasta voimasta luokkayhtenäisyyteen.

Liekö taustalla ollut nuoruuden into tai aatteellinen palo, mutta vastaavanlaisia kuvia ei ole TTPS:n tai HTPS:n kuvamateriaaleissa tullut vastaan. Mielenkiintoisinta kuvassa kuitenkin on, että nuoret kuuluvat mitä ilmeisemmin samaan karille ajautuneeseen seuraan, joka mainitaan TTPS:n juhlajulkaisussa. Näin ollen se olisi toinen maininta kyseisestä seurasta, josta jälkipolville on jäänyt kovin vähän tietoa. Olisi ollut mielenkiintoista tietää milloin kuva on tarkalleen ottaen otettu.

Nuorten Soutu- ja Pursiseurasta ei ole ainoa työväen urheiluseura tai purjehdusseura, josta on jäljellä vain satunnaisia tiedonmurusia. Esimerkiksi Viipurissa ehti toimia vain muutaman vuoden ennen toista maailmansotaa Viipurin Työväen Pursiseura, johon viitataan muutamia kertoja HTPS:n ja TUL:n aineistoissa. Sama pätee myös joihinkin porvarillisiin pursiseuroihin. Kadonneita seuroja saattaa siis olla enemmän kuin edellä mainitut.

Onko kenties blogin lukijoilla enemmän tietoa Nuorten Soutu- ja Pursiseurasta tai Viipurista toimineesta VTPS:sta? Keskustelua voi jatkaa täällä blogin puolella tai Purjeita kuivaamassa -facebooksivuilla.

Enemmän työväen purjehtijoista ja seuroista, sekä niiden keskinäisistä suhteista voi lukea ensi torstaina 19.11 ilmestyvästä Työväentutkimus 2015 -vuosikirjasta, josta löytyy vertaisarvioitu artikkelini Omalla kurssilla: Turun Työväen Pursiseuran toiminta ja tavoitteet ennen toista maailmansotaa. 

Kurkistus kirjaan: Marjo T. Nurmisen Maailma piirtyy kartalle – Tuhat vuotta maailmankartan historiaa

Marjo T. Nurminen; Juha Nurminen (toim.) Maailma piirtyy kartalle – Tuhat vuotta maailmankartan historiaa. John Nurmisen säätiö, 2015. 352 sivua.

Sain tänään käsiini John Nurmisen säätiön uusimman julkaisun Maailma piirtyy kartalle – Tuhat vuotta maailmankartan historiaa. Kirja on Marjo T. Nurmisen viisivuotisen kirjoittamistyön tulos ja kolmaskymmenes John Nurmisen Säätiön kustantama kirja. Siihen kulminoituu myös kirjan päätoimittaja Juha Nurmisen, John Nurmisen Säätiön hallituksen puheenjohtajan, elämänikäinen karttaharrastus. 

Kirjoitan kirjasta laajemman katsauksen jahka ehdin, mutta jo nyt on varmaa, että iltalukemiseksi en kirjaa ota. Vaarana on yöunien menettäminen. Kuten aikanaan kirjoitin John Nurmisen säätiön julkaisemasta ja Seppo Laurellin kirjoittamasta kirjasta Valo merellä – Suomen majakat 1753 - 1906, myös Maailma piirtyy kartalle -teos on melkoinen järkäle, eikä suotta. Se sisältää huomattavan määrän karttoja ja kuvitus on ennennäkemättömän laaja. Kirja esittelee laajasti suomen kaksi merkittävintä karttakokoelmaa: Kansalliskirjaston A. E. Nordenskiöldin kokoelman ja Juha Nurmisen maailmankarttakokoelman.

Kirjan kirjoittaja Marjo T. Nurminen tunnetaan aikaisemmasta kirjastaan Tiedon tyttäret – Oppineita eurooppalaisia naisia antiikista valistukseen, joka on ensimmäinen suomenkielinen laaja yleisteos naisten oppineisuuden historiasta. Teos palkittiin vuonna 2008 Tieto-Finlandialla, joten odotukset ovat olleet korkealla uuden teoksen tiimoilla.

Arkeologina ja tiedetoimittajana tunnettu Marjo T. Nurminen aloitti kirjaan liittyvän tutkimustyön noin viisi vuotta sitten ja on siitä lähtien omistautunut karttatutkimukselle ja teoksen kirjoittamiselle. Suurimmat ja merkittävimmät varhaisten karttojen kokoelmat Euroopassa löytyvät Lontoon The British Librarysta, Pariisin Bibliotheque Nationale de Francesta ja Vatikaanin Biblioteca Apostolica Vaticanasta. Työ on ollut laaja ja sen huomaa kirjaa selaillessa.

Kirjaa ei lue päivässä tai edes kahdessa. Sen parissa vierähtää varmasti viikko jos toinen. Tekstin lisäksi kirjan sivuilla on lukuisia karttoja, joita kannattaa pysähtyä tarkastelemaan. Kirjan painotyö ja taitto on laadukasta. Jo ensi silmäyksellä kirjaan voin sanoa, että jokaisen karttoista kiinnostuneen kannattaa se itselleen hankkia. Kirja on Suomen ja koko maailman, mittakaavassa merkittävä teos.

Kirjan englanninkielinen laitos The Mapmakers’ World – A Cultural History of the European World Map julkaistiin jo viime viikolla Lontoossa Royal Geographical Societyssa, mutta tänään teosta juhlittiin Suomessa. Kuvia teoksen englanninkielisen laitoksen julkaisutilaisuudesta löytyy säätiön Facebook -sivuilta.

Lisää kirjasta, sen tekijästä ja Suomen toisesta merkittävästä karttakokoelmasta löytyy YLE:n, HS:n ja John Nurmisen säätiön omilta sivuilta.

Pala purjehdushistoriaa: "Kyll kaffe o...

Kuvakaappaus Ahti-lehdestä vuodelta 1930, Rauman Purjehdusseura. Seurue on päätynyt viettämään kaffe tai gonjakki -taukoa saariston helmaan Rauman lähettyvillä.

Eilen jaoin kuvan, jossa omalaatuisesti tiivistyi brittiläinen purjehdushuumori. Tänään vastaan tuli taas vanha tuttu kuva, joka hymyilyttää aina. Rauman giel yhditettynä purjehdushuumoriin ei voi olla vetämättä hymyä korviin asti.

Tarkkaavaisimmat tosin huomaavat, että kuva on kieltolain ajalta. Asetus alkoholipitoisten aineiden valmistuksesta, maahantuonnista, myynnistä, kuljetuksesta ja varastossapidosta kumottiin vasta  5. huhtikuuta 1932 voimaan astuneella uudella väkivoimalailla. Joten gonjakin nauttiminen on ollut kiellettyä kuvanottohetkellä, ja vaikka kuva olisi otettu ennen kieltolain säätämistä kuvan ja tekstin julkaisemista voi pitää kannanottona vallitsevista olosuhteista valtakunnassa.

Kuvaa vasten on mielenkiintoista pohtia purjehdusseurojen suhtautumista alkoholiin kieltolain aikana. Pursiseurat tunnettiin vieraanvaraisina ja ilmapiiriä pidettiin hyvin lämpimänä sekä länsimaisena kaupunkien seurapiireissä. Perinteet olivat arvossaan ja venekunnan kaikkia miehistönjäseniä kohdeltiin arvovieraina. Oman pursiseuran, kaupungin ja veneiden kunniasta sekä tavoitteista pidettiin huolta.

Juhlat seurahuoneistolla saattoivat yltyä varsin riehakkaiksi, ja vaikka vuoteen 1932 oli voimassa edellä mainittu kieltolaki, alkoholin estoitta nauttiminen ei ollut tavatonta. Ulkopuolisilta suljetut klubitilat mahdollistivat suhteellisen vapaan käytöksen ja näistä kosteista illoista on harvemmin välittynyt tietoa seurojen historiikkien kautta, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Purjehtijoilla oli hyvin läheiset suhteet joko ruotsalaisiin purjehtijoihin, joiden kautta käsiin saatiin hienoja alkoholijuomia, tai saaristolaisiin ja virolaisiin, jotka salakuljettivat alkoholia Suomeen. Professori Yrjö Kaukiainen on esittänyt, että veneettömien jäsenten, niin kutsuttujen verantapurjehtijoiden, suuri määrä 1920-luvulla olisi johtunut edellä mainitusta seikasta.

Alkoholin käyttöä ei kuitenkaan aina katsottu hyvällä ja sääntöjen rikkojia rangaistiin, mikäli he olivat olleet häiriöksi seuran tukikohdassa tai muuten aiheuttaneet pahennusta ja siten langettaneet varjon seuran maineen ylle. Suhtautuminen alkoholiin oli koko kieltolain aikana muutenkin hyvin kaksijakoinen.

Ylemmän yhteiskuntaluokan piirissä suhtautuminen oli vapaampaa ja esimerkiksi Airisto Segelsällskapin leikkimielisissä kilpailuissa Pikku-Pukin ympäri oli palkintoina jopa punssipulloja. Vaikka Åbo Segelklubin alkuperäinen emäyhdistys Arbetets Vänners i Åbo piti raittiuskahvilaa Ruissalon Yleisen käytävän yhteydessä ja wrightiläisen työväenliikkeen ideologiaan kuului vahvana alkoholismin kitkeminen työväestön keskuudesta, ei se estänyt pursiseuran jäseniä käyttämästä alkoholia – etenkään kun ulkopuolisia ei ollut paikalla.

Perinteiset tavat elivät hyvin vahvana taustasta riippumatta. Turun Työväen Pursiseuran piirissä suhde alkoholiin oli tiukinta kuten yleensäkin työväenliikkeen piirissä, millä vanhastaan oli luja side raittiusliikkeeseen. Tämä ei kuitenkaan estänyt jäsenistöä käyttäytymästä railakkaasti seuran saarella. Yksittäisten seuralaisten ylilyönneistä, huonosta käytöksestä ja viinapirun aiheuttamasta murheesta huolimatta seurojen tukikohdat olivat paikkoja, jonne mentiin viihtymään ja tapaamaan kanssapurjehtijoita.

Kaffea ja gonjakkia olkaa hyvä!

Kirjoitus perustuu allekirjoittaneen sivuainetutkielmaan: ”Vast’edes on huolehdittava siitä, että säilytämme tämän kunnia-aseman” – Turun alueen pursiseurojen toiminta ja diskurssit 1917–1939, Turun yliopisto, 2014.

Pala purjehdushistoriaa: "One of the necessary...

The British Library, "The Best Cruise on the Broads. With useful hints on hiring, provisioning and manning the yacht; clothing; angling; photography, etc ... Illustrated by the author", 1895

"Kaikki paitsi purjehdus on turhaa", kertoo vanha sananlasku, mutta näyttää briteilläkin olleen sana hallussa. Kuvateksti on ohittamattoman koruton, mutta kertoo kaiken oleellisen purjehduksesta. Lausahdus, "One of the necessary essentials of sailing cruise is a yacht[…]", pätee myös nykypäivänä ja sitä täydentämään vielä jatkoksi, " […] and of such there are many of all shapes and sizes [in the World].

Mitä luin tänään: Arto Terosen ja Jouko Vuolteen Urana olympiakisat – Peter Tallbergin tuulinen elämä.

Teronen, Arto ja Jouko Vuolle: Urana olympiakisat – Peter Tallbergin tuulinen elämä. Kirjapaja, 2014. 206 sivua.

Pitkän linjan urheilutoimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle julkaisivat Peter Tallbergin elämäkerran loppuvuodesta 2014 puoli vuotta ennen hänen menehtymistään syöpään. Teosta tehdessään kaksikko ei ollut tästä vielä tietoinen, mutta kirjan sivuilla taistelu syöpää vastaan nousee esiin yhtenä kamppailuna elämän varrella, osana Tallbergin henkistä testamenttia purjehduksen, perheyrityksen ja olympialiikkeen parissa.

Urana olympiakisat -teos keskittyy kolmeen näkökulmaan: Tallbergin purjehdukseen, liike-elämään ja urheiluvaikuttamiseen. Elämä oli tapahtumarikas, kuten kirjan kustantaja summaa: ”Tallbergin elämä ei ollut tuulista ainoastaan purjehtijana, vaan myös muussa elämässä hän on joutunut kokemaan sekä myötä että vastatuulia, oli kysymys sitten perheyrityksen liikejohdosta tai paikoista suomalaisen urheiluelämän päättävissä elimissä.” Moni asia on tullut vastaan Tallbergille sattumalta, mutta mikään ei ilmaiseksi.

Veljekset ja isä Tallberg Tokion olympialaisissa vuonna 1964. Purjehduksien välissä Henrik puunasi venettä ja Peter "piilotteli" proteesiaan maissa veneen puolella. – Kirjan kuvitusta

Teos ei tarjoa suuria yllätyksiä tai paljastuksia olympialiikkeestä ja voi siten olla pettymys niille, jotka kaipaisivat tarkempaa tietoa Salt Lake Cityn talviolympiakisoihin kytkeytyneestä KOK:n lahjusskandaalista. Toisaalta kirja näkökulmastaan käsin tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen KOK:n historiaan ja Tallbergin perhe-elämään ja ajatuksiin omasta elämästä ja purjehduksesta.

Laajemman arvostelun kirjasta voi lukea syksyllä ilmestyvästä Suomen urheiluhistoriallisen seuran vuosikirjasta 2015. Vuosikirja sisältää myös allekirjoittaneen vertaisarvioidun artikkelin Herrojen huvista koko kansan iloksi – Purjehdusurheilun organisoitumisen vuosina 1856–1961. Seuran vuosikirjaa on saatavissa Urheilumuseosta (Helsinki), Hiihtomuseo (Lahti), hyvin varustetuista kirjakaupoista (mm. Tiedekirja, Helsinki) sekä useamman niteen erikoistarjouksena suoraan seuralta sen ilmestyttyä.

"Mustaan puuroonkin" kyllästyy – Peter Tallberg nauttimassa merillistä lounasta veneen kannella. Lounastauko veneessä ei saa menoa haitata. – Kirjan kuvitusta.