Mitä luin tänään: Eero Lehtisen Pakko purjehtia

Lehtinen, Eero: Pakko Purjehtia. John Nurmisen säätiö, 2014. 242 sivua.

Vuosi sitten ilmestynyt Eero Lehtisen esikoisteos Pakko purjehtia on hieno kirja, joka kertoo suomalaisen valtameripurjehduksen historian yhden miehien näkökulmasta. Se ei ole kaikenkattava, mutta tuo esille upeasti, kuinka purjehdusurheilu on muuttunut viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Oman mausteensa tuo mukaan Lehtisen melko rehellinen ja ajoittain jopa suorasukainen tyyli kirjoittaa kanssaihmisistään ja valinnoistaan. Vaikka kirja ilmestyi vuosi sitten, ei se ole menettänyt ajankohtaisuuttaan ja siitä voi povata tulevaisuuden klassikkomuistelmia purjehdusurheilun saralla.

Muistelmien ehdottomasti mielenkiintoisinta osuutta edustavat kertomukset  Whitbread 89–90 -kilpailusta ja sen ympäriltä. Ajankuva suomalaisista purjehtijapiireistä 1980-luvun lopulla on kiehtova. Purjehdusurheilu oli yhtä hurjaa kuin elämä ylipäätään ennen 1990-luvun lamaa. Tietoista tai tiedostamatonta riskienottoa ei kaihdettu. Illat venyivät ja monissa purjehdukseen liittyvissä asioissa oltiin vielä noviiseja. Lehtisen kritiikki kolmea maksiveneprojektia kohtaan, jossa amatöörit ja suuret egot kohtasivat on armotonta.  Kuuluisa sanonta tosin toteaa, että maalla ollaan usein viisaita kun merellä tapahtuu. Ja vaikka oltaisiin merellä ei silloinkaan oikeassa olo ole helppoa. Kirjassa on myös pidempiä kohtia, jotka eivät välttämättä kiinnosta lukijaa, joka on kiinnostunut purjehduksesta, mutta niilläkin on oma tarkoituksensa rakennettaessa teoksen narratiivia.

Lehtisen teos jatkaa suomalaisen purjehdusmuistelmien perinnettä, joilla on lähes yhtä pitkä historia kuin vapaa-ajan purjehduksen historialla Suomessa. Ensimmäiset suomalaiset purjehdusmuistelmat onvat ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta tunnetuin lienee Henrik Ramsayn Sommar och Segel – Purjehtijan muistelmia, jonka jokainen vähänkin itseään kunnioittava purjehtija on lukenut. Käytännössä suurin osa vapaa-ajanpurjehduksen suomalaisesta historian kirjoituksen kuvauksista ennen toista maailmansotaa perustuu juuri Ramsayn muistelmiin niin hyvässä kuin pahassakin. Teosta ovat käyttäneet tutkimuksiensa apuna niin professori Yrjö Kaukiainen kuin tietokirjailijat Pirkka Leino ja Pekka Barck. Sommar och Segelin lisäksi lukemisen arvoisia muistelmia ovat Yngve Paciuksen Purjehdusmuistelmia vuodelta 1963 ja Kenneth ja Stefan Gahmbergin Purjehduskilpailu maailman ympäri – Skopbank of Finland, ensimmäinen suomalainen vene Whitbred Round the Word –kilpailussa.

Lehtisen ja Gahmbergien teoksilla on paljon yhteistä, kertovathan ne molemmat kilpapurjehduksesta maailman merillä, mutta niitä erottaa yksi merkittävä tekijä. Siinä missä Pakko purjehtia on positiivinen ja elämänhaluinen kirja kohdatuista vaikeuksista huolimatta, on Purjehduskilpailu maailman ympäri hyvin melankolinen teos, jonka sivuilta löytyy syvä pettymys.

Eero Lehtisen esikoisteoksessa on monia kohtia, jotka vetävät vakavaksi ja saa sunnuntaipurjehtijan miettimään omia valintojaan merellä ja elämässä on esikoiskirja positiivinen lukukokemus. Teksti on elävää ja monissa kohdissa Lehtinen nauraa itselleen ja toikkailuilleen. Samassa lukija voi hykerrellä itsekseen maailmanympäripurjehtijan mukana teosta lukiessaan.

Ensi viikon keskiviikkona 29.4 ilmestyy Eero Lehtisen toinen teos, joka paneutuu kilpapurjehduksen kahteen kiinnostavaan kategoriaan, olympiapurjehdukseen ja valtamerikilpailuihin. Suomalaiset sankaripurjehtijat – Kahvelipurjeista skiffeihin arvostelu ilmestyy tuoreeltaan Purjeita kuivaamassa –blogissa kirjan ilmestymisen jälkeen.

Eero Lehtisen 12.5.2014 Helsingin Sanomissa julkaistun haastattelun voit lukea täältä.