"Olisin mielummin purjehtimassa, mutta talvellakin täytyy tehdä jotain."

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Ulos kammiosta: Kurkistus Vene 16 Båt -messujen tarjontaan: Hylkysukellus 2016 Wreck Diving -seminaari

Kuva: Hylkysukellus 16 Wreck Diving -seminaari / Kari Hyttinen


Jos Venda Sailing Symposium ei herätä suuria tunteita, tarjoaa Vene 16 Båt -messut kävijöille lauantaina 13.2.2016 myös toisen mielenkiintoisen seminaarin. Nimensä mukaisesti Hylkysukellus 2016 Wreck Diving -seminaari käsittelee hylkyjä ja sukellusta.

Jos sanomalehtiä on uskominen hylyt ja sukeltaminen kiinnostavat laajaa yleisöä. Lukiessaan esimerkiksi Helsingin Sanomia tulee vastaan useita artikkeleita hylkysukelluksesta, viimeisimmät uutiset aivan vuoden 2015 lopulta.

Itämeri on hylkyjen aarreaitta. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan hylyt säilyvät poikkeuksellisen hyvin vähäsuolaisessa vedessä ja hapettomissa syvänteissä. Sodat, vilkas liikenne ja Itämeren vaikeakulkuisuus ovat tuottaneet vuosien varrella tuhansia hylkyjä. Kokoonsa nähden Itämeri on ollut vilkkaasti liikennöity jo satojen vuosien ajan ja sen vesillä on käyty kymmeniä, ellei satoja meritaisteluita. Hylyt säilyvät hyväkuntoisina myös sen vuoksi, ettei eteläistä Itämerta lukuun ottamatta meressä ole laivamatoa, joka tuhoaa puuta.

Suomenlahden rannikko ja Saaristomeri ovat erittäin vaikeasti navigoitavia merialueita. Sadat laivat ovat vuosien saatossa harhautuneet reiteiltään ja päätyneet hylyiksi. Osa on päätynyt rantarosvojen saaliiksi, mutta monet ovat uponneet ja säilyneet varsin hyväkuntoisina. Kaksituhattaluvulla suurta yleisöä ovat puhuttaneet Vrouw Marian hylky ja uusimpana Hanneke Vromen 1400-luvulta peräisin oleva hylky.

Hylkysukellus 2016 Wreck Diving -seminaari tuo yleisön eteen kattavan valikoiman vedenalaisten muinaismuistojen ja sukelluksen asiantuntijoita niin kotimaasta kuin ulkomailta. Ohjelmasta päätellen seminaari on kiinnostava, myös sellaiselle henkilölle, joka ei hylkysukellukseen joka päivä törmää. Toisaalta muutama puheenvuoro lienee suunnattu myös alan intohimoisimmille harrastajille ja ammattilaisille.

Tapahtuma on ollut Sailing Symposiumin lailla hyvin suosittu menneinä vuosina. Tilaisuus on ilmainen, mutta edellyttää Venemessujen sisäänpääsyn ja etukäteisilmoittautumisen. Kuulijoille on varattu 400 paikkaa, joista jäljellä oli 48 tätä blogikirjoitusta julkaistaessa. Tarkemmat tiedot tapahtumasta ja ilmoittautumisesta löytyvät Hylkysukellus 2016 Wreck Diving -Facebook-sivuilta ja täältä.

Tapahtuman jälkipuinti jatkuu WreckPartyissä eräässä helsinkiläisessä anniskeluravintolassa, jonka nimen saa selvillä tapahtuman Facebook-sivuilta.


Väkeä on tuvan täydeltä viime vuoden Hylkysukellus -seminaarissa
Kuva: Wille Wallin Hylkysukellus 16 Wreck Diving -seminaari 


Alla Hylkysukellus 2016 Wreck Diving -seminaarin ohjelma. Kuva aukeaa tarkemmaksi klikkaamalla.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Ulos kammiosta: Kurkistus Vene 16 Båt -messujen tarjontaan: Venda Sailing Symposium


Eva Berglund-Thörnblom, Sjöhistoriska Museetin intendentti kertomassa Tore Holmin veneistä ja vaiherikkaasta elämästä viime vuoden #Venda Sailing Symposiumissa. Kuva: Iina Airio / SPV


Vene 16 Båt -messut alkavat vajaan kolmen viikon päästä. Luvassa on varsin houkutteleva kattaus vapaa-ajan merelliseen historiaan liittyvää ohjelmistoa ja näytteilleasettajia. Yksi mielenkiintoisimmista tapahtumista messujen osana on varmasti kuudetta kertaa järjestettävä Sailing Symposium, joka viimevuotiseen tapaan marssittaa estradille joukon asiansa osaavia puhujia ja asiantuntijoita lauantaina 13.2.2016. Venda Sailing Symposium tunnettiin aikaisemmin nimellä The HSS Classic Yacht Symposium ja nykyisellä nimellä tapahtumaa on järjestetty viime vuodesta alkaen. Videoita vanhoista symposiumeista ja esitelmistä löytyy Sail in Finland -sivuston Youtube-kanavalta. Kannattaa katsoa!

Symposiumin järjestäjänä ja puheenjohtajana toimii perinteisesti Esko Kilpi. Hän on vuodesta toiseen koonnut messuvieraiden iloksi asiantuntijoita kertomaan erilaisista purjehdus- ja veneilyalan projekteista sekä historiasta. Menneinä vuosina Kilpi on onnistumaan saamaan Helsinkiin arvostettuja ulkomaisia puhujia. Ilman hänen suurta panosta moni ainutlaatuinen puhuja olisi jäänyt suomalaiselta yleisöltä kuulematta. Tapahtuman kuvauksen mukaisesti symposiumin tarkoituksena on edistää purjehduskulttuurin tuntemusta, lähentää seuroja ja purjehtijoita toisiinsa sekä tuoda esille huipputoimijoita ja kiinnostavimpia aiheita. Näin myös parin viikon päästä.

Täytyy myöntää, että luettuani viime vuoden ohjelman mietin, tarjoaako symposium merihistorian näkökulmasta muuta mielenkiintoista, kuin Eva Berglund-Thörnblomin esitelmä Tore Holmin elämästä ja veneistä. Olin kuitenkin väärässä! Symposium yllätti minut positiivisesti, sillä jokaisessa puheenvuorossa oli mielenkiintoisia näkökulmia, jotka avasivat veneilyn ja purjehduksen historiaa. Parhaimmillaan esitelmät rakensivat huikeita kaaria menneestä tulevaan. Mainittakoon, että designer Ilkka Suppasen puheenvuoro oli viime vuonna erittäin kiehtova. Hän on puhumassa symposiumissa myös tänä vuonna.

Odotettavissa on esitelmä ainakin Swanien historiasta. Veistämö täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja saamme nähdä, mitä kaikkea esitys pitää sisällään. Toinen merihistorian kannalta mielenkiintoinen esitelmä lienee vuonna 2010 edesmenneen veneveistäjän Eino Antinojan elämäntyötä luotaava puheenvuoro. Myös louhiluokan esittely on oletettavasti läpileikkaus purjehdusluokan menneisyydestä, mutta kuulemme varmasti myös tulevaisuuden haasteista klassikkorintamalla.

Vaikka tauon jälkeinen ohjelma näyttää keskittyvän modernimpaan aikakauteen kannattaa se jokaisen purjehtimisesta kiinnostuneen kuunnella. Luvassa on mediaanalyysiä ja useampi puheenvuoro venesuunnittelusta.

Kuten vuonna 2015 symposium on osallistujille ilmainen, mutta edellyttää venemessujen sisäänpääsyä ja etukäteisilmoittautumista 8.2.2016 mennessä. Tapahtuma on monena vuonna ollut viimeistä paikkaa myöden varattu ja on oletettavaa, että näin myös tänä vuonna. Messukeskuksen edustajan mukaan tapahtuma on siirretty suurempaan tilaan suuren osanottajamäärän vuoksi ja muutamia paikkoja on vielä jäljellä. Kiirettä kuitenkin kannattaa pitää, jos haluaa ottaa osaa yhteen alkuvuoden mielenkiintoisimmista veneilyalan tilaisuuksista. Tarkemmat ohjeet ilmoittautumisesta tilaisuuteen löytyy täältä.


Ohessa Venda Sailing Symposiumin ohjelma. Kuva aukeaa suuremmaksi klikkaamalla sitä.








torstai 21. tammikuuta 2016

Mitä luin tänään: Anne Pentin Naantalin Seudun Meripelastajat ry 50 vuotta – Tarinallinen historiikki


Pentti, Anne:Naantalin Seudun Meripelastajat ry 50 vuotta – Tarinallinen historiikki. Fadonia Oy, 2015. 84 sivua.

Vapaaehtoisen meripelastuksen historia on Suomessa pitkä. Sen juuret organisoidussa muodossa ulottuvat aina vuoteen 1897 ja ensimmäinen vapaaehtoinen meripelastusasema perustettiin Suursaareen jo vuonna 1857. Suomen Meripelastusseuran toiminta perustui aluksi kiinteisiin meripelastusasemiin, jotka tyypillisesti sijaitsivat luotsiasemien yhteydessä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa toiminta oli vielä varsin vaatimatonta ja sota heijastui meripelastustoimintaan meriliikenteen rajoitusten myötä. Sodan jälkeen 1920-luvulla vapaaehtoinen meripelastustyö ei ollut saavuttanut vielä laajamittaisia tuloksi, mutta toiminta laajeni kattamaan vähä vähältä koko Suomen toiseen maailmansotaan mennessä. Ensimmäinen moottoripelastusvene hankittiin jo ennen ensimmäistä maailmansotaa vuonna 1913 Hangon meripelastusasemalle ja vuonna 1930 valmistui sisävesien ensimmäinen pelastusvene Siilinkari Tampereella. Pelastusasemat Petsamoon, Laatokalle, Seiskariin, Haapasaareen ja Näsijärvelle päätettiin perustaa vuonna 1932.

Vapaaehtoista meripelastustoimintaa organisoi valtakunnallinen Suomen Meripelastusseura, joka toimii vapaaehtoisten meri- ja järvipelastusyhdistysten keskusjärjestönä. Jäsenseurojen toiminta perustuu yksittäisten meripelastajien auttamishaluun ja pyyteettömään vapaaehtoistyöhön. Nykyisin Suomessa toimii 150 pelastusalusta ja niitä ylläpitää 58 jäsenyhdistystä. Toimintaa on aina Hangosta Inariin. Meripelastusseuran miehistöt auttavat vuosittain yli kahtatuhatta ihmistä, joista osa olisi menehtynyt ilman apua.

Mainittakoon, että Suomen Meripelastusseuran ensimmäinen kunniapuheenjohtaja oli legendaarinen purjehtija, ministeri Henrik Ramsay ja hänen pahin kilpakumppaninsa radalla, Hemming Elfving oli ensimmäinen kunniajäsen. Historian saatossa monet purjehdusta ja veneilyä harrastavat ovat antaneet oman panoksensa paikallisten meripelastusseurojen toimintaan, niin myös naantalilaiset.

Juhlavuotensa kunniaksi Naantali Seudun Meripelastajat ry. teetti Anne Pentin kirjoittaman tarinallisen historiikin, Naantalin Seudun Meripelastajat ry 50 vuotta. Kirja julkaistiin osana juhlavuoden 2015 tapahtumia. Historiikissa kerrotaan tapahtumista ja sattumuksista seuran historian varrelta yhdistyksen perustamisesta juhlavuoteen asti. Kirjan sisältö perustuu seuran arkistomateriaaleihin ja vapaaehtoisten haastatteluihin.

Naantalin Meripelastusseuran perustamisajankohta osuu aikaan, jolloin veneily levisi toden teolla koko kansan huviksi. Lisääntyvät venemäärät niin Naantalissa kuin muuallakin Suomessa asettivat vapaaehtoisen meripelastuksen uuden ongelman eteen. Uusi harrastajakunta vesillä aiheutti myös lisää onnettomuuksia ja muita murheita. Saaristomeren turvallisuutta parantamaan perustettiin vuonna 1955 Naantalin Seudun Meripelastajat ry, jonka tähänastisen tarinan Pentti kirjassa kertoo.

Kirja on tiivis paketti seuran 50-vuotisesta historiasta. Sen lukee läpi parissa tunnissa. Seuran historiaa lähestytään lähinnä eri pelastusveneiden kautta. Kerronta etenee kronologisesti ja on sinällään varsin perinteinen 50-vuotishistoriikki. Kuvaa toiminnasta on väritetty pienillä kertomuksilla erilaisista tapahtumista.

Seuran historiikki on hyvä osoitus siitä, että juhlakirja kannattaa teettää ammattilaisella. Teksti on helposti luettavaa ja se soljuu vaivattomasti. Vaikka kirja etenee kronologisesti, on luettelomaisuutta hyvin vähän. Omalta osaltaan tarinat ovat poistamassa perinteistä historiikin kankeutta.

Parhaiten mieleen jäi kertomus perheestä, joka oli peräsinvian takia joutunut keskeyttämään matkansa. Vapaaehtoisen meripelastajan tullessa paikalle, oli hän neuvonut perhettä jäämään suojaisaan saareen viikonlopuksi ja lupaavansa hinata epäonniset veneilijät takaisin satamaan palatessaan viikonloppuretkeltä.

Kirjan narratiivin ja laajemman yleisön kannalta olisi ollut mielekästä tarkastella perusteellisemmin, mistä tarve yhdistyksen perustamiselle syntyi. Lähes täsmälleen 50 vuotta aikaisemmin Naantalissa oli saanut alkunsa toinen merellinen yhdistys, Naantalin Purjehdusseura, jonka perustamisen takaa voi löytää osittain samankaltaisia motiiveja.

Vaikka Naantalin Purjehdusseuran ensimmäisenä päämääränä oli purjehdusurheilun organisoituminen, oli perustajien mielessä myös veneilyturvallisuuden parantaminen. Naantalissa merenkäynnistä johtuvat hukkumiskuolemat eivät olleet tuntemattomia ja pienempiä haavereita sattui tuon tuosta. Merellä tapahtuvien onnettomuuksien estämisellä on siis pidempi historia Naantalissa kuin kirjaa lukiessa arvaakaan. Merkillepantavaa on myös, että Naantalin Seudun Meripelastajien ensimmäisten jäsenten joukossa oli paljon purjehdusseuralaisia.

Historiikin sisältöä olisi mieluusti muutoinkin lukenut laajemmassa näkökulmassa, jolloin moni asia olisi avautunut paremmin meripelastusseurojen toimintaan vihkiytymättömälle. Kaikesta huolimatta kirjan sivuilta saattoi löytää mielenkiintoisia havaintoja, jotka liittyvät laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen.

Oli mielenkiintoista havaita, että vaikka vuodet vierivät, veneilyn parissa kohdataan samoja ongelmia vuodesta toiseen kaluston kehittymisestä huolimatta. Meripelastajien kertomusten taustalta voi löytää toistuvan diskurssin siitä, miten veneilijöiden taidot ovat puutteellia. Näin on ollut yhdistyksen perustamisajankohtana kuten vuonna 2015. Kirjan korostetuissa lainauksissa toistuu monesti isämäinen ote muita veneilijöitä kohtaan. Välillä lukiessa tuntui siltä, kuin olisi palannut lapsuuteen isän ja isoisän ripitettäviksi.

Toinen mielenkiintoinen rivienvälistä nouseva teema on naisten osallistuminen veneilyyn ja meripelastukseen. Vielä 60-luvulla naiset toimivat lähinnä taustukena ja hengenkohottajina. Mikäli he meripelastusveneeseen nousivat, keittivät naiset lähinnä kahvia ja tekivät ruokaa. Pelastaminen oli raavaiden miesten työtä. Vasta 1990- ja 2000-luvulla naisen asema merellisessä ympäristössä on kyseenalaistunut muuttuvan yhteiskunnan myötä. Syynä lienee myös lisääntyneet naisharrastajamäärät. Muuttunut tilanne tulee mielenkiintoisella tavalla esiin teoksessa. Kuten olen aiemmin asiaa pohtinut, tulisi vesiurheilun naisnäkökulmaa tutkia paremmin, sillä vallitseva tulkinta tällä hetkellä saattaa olla hieman vinoutunut. Pentti on mielekkäästi omalta osaltaan näkökulmaa aavistuksen oikonut.

Naantalin Seudun Meripelastajat ry 50 vuotta – Tarinallinen historiikki on oiva perushistoriikki, joka kokoaa yhteen kansiin yhdistyksen 50-vuotisen taipaleen. Kirja sisältää oivia tarinoita meripelastuksen lähihistoriasta, vaikka syvemmälle olisi voinut sukeltaa. Historiikiksi kirja ylittää perinteisen juhlateoksen, sillä se on samaan aikaan helppo lukuinen, mutta suppeudestaan huolimatta varsin mielenkiintoinen. Historiikeille perinteistä luettelomaisuutta on vähän. Teos toimii oivallisesti tehtävässään historiikkina, mutta myös käyntikorttina seuralaisille ja seuraan liittyville. Kirjan luettuaan Naantalin seudun meripelastustoimintaa on helpompi lähestyä.

Kirjaa voi tiedustella suoraan seuralta tai Naantalin kaupungintalon INFO-pisteestä, Käsityöläiskatu 2, Naantali.

Seuran internetsivut löytyvät osoitteesta: https://sites.google.com/site/naantalinmeripelastajat/home 

tiistai 19. tammikuuta 2016

Postia Manner-Euroopasta: Le Requin – Une légende, d'hier à aujourd'hui


Pienen hiljaiselon jälkeen on hyvä aloittaa kirjoittaminen kertomalla pienestä yllätyksestä, joka odotti minua tänään postilaatikossa. Posti oli Ranskasta asti kiikuttanut minulle kirjan nimeltä Le Requin – Une légende, d'hier à aujourd'hui. Teos on kertomus Hai-veneen historiasta Ranskassa.

Yllätys oli mieluinen, sillä olin odottanut kirjaa sen ilmestymisestä saakka. Olin innokas näkemään ensimmäisen ulkomaisen teoksen, jonka tekemiseen olin osallistunut. Oma työpanokseni teoksen julkaisun kannalta oli hyvin minimaalinen, mutta huhut kirjan muusta sisällöstä olivat niin kutkuttavia, että en ollut pysyä nahoissani.

Le Requin -historia julkaistiin Ranskassa joulun alla järjestettävien Pariisin venemessujen yhteydessä. Kirja sisältää 200 kuvitettua sivua tekstin kera ja nimensä mukaisesti se kertoo Hai-veneluokan historian Ranskassa näihin päiviin saakka. Kooltaan kirja on 260*260 mm. Teos on kirjoitettu ranskaksi ja näin ollen teos vaatii lukijaltaan hieman kielitaitoa. Sen lukemisen voi ottaa myös haasteena kehittää omaa kielitaitoaan. Ottaen huomioon, että kirja on runsaasti kuvitettu, ei luku-urakka ole kohtuuton.

L'Association Française de Propriétaires de Requin -yhdistyksen julkaisema ja Philippe Petit-Jeanin ja Olivier Charmetin kirjoittama kirja on ranskalaisen purjehdushistorian lisäksi mielenkiintoinen avaus suomalaisesta purjehdushistoriasta ulkomailla. Harvalla suomalaisella veneluokalla on yhtä mielenkiintoinen tarina maailman merillä. Mikäli kiinnostuit teoksesta ja haluat hankkia sen, sitä voi tiedustella itselleen olemalla yhteydessä Philippe Petit-Jeaniin ph.petit-jean (ät) wanadoo.fr . Palaan kirjan sisältöön myöhemmin siinä vaiheessa, kun olen sen lukenut auttavalla kouluranskallani.

L'AFPR:n sivut löytyvät tästä.

Kirjan kuvitusta: L-75 Hawaij lähdössä kohti kilparataa Airistolla. Kuva: Kaija Ekholmin perhealbumi.